sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Me ollaan mummilassa!

Luvassa olis kuvia pursuileva päivitys, sillä nyt oon ahkerasti kantanut kameraa mukanani meidän täällä maalla ollessa ja ulkoillessa. Eilen saavuttiin tänne mun vanhempien luokse loman viettoon ja koirat on kuin kotonaan. Pinjahan on monet kerrat kuluneen vuoden aikana ollut täällä, mutta Ninnille onkin ihan eka kerta toisessa mummulassa. Eilinen matka, joka kesti sen reilun 6 tuntia, meni oikein hyvin molemmilla koirilla. Aamulla syötin nuo jo 5 maissa ja lähettiin 8 aikaan ajeleen kohti Pohjois-Pohjanmaata. Matkalla    pysähdyttiin pari kertaa pissatauoille, mutta muuten matka meni koirien osalta häkissä nukkuessa.

Tulomatkalla käytiin moikkamassa mun pappaa, joka asuu peltojen keskellä Alpuan kylässä. Koirat olivat tietysti aivan innoissaan, kun pääsivät kirmaamaan vapaina pitkän automatkan jälkeen. Napsin koirista kuvia Alpuassa papan pihalla, hiekkatiellä ja pellolla. Tässäpä niistä siis muutamia!








Eilen illalla Wilma-bichoni saapui meitä ilahduttamaan ja hän jääkin emäntineen meille usemmaksi yöksi. Ilta sujui koirilla mukavasti, vaikkei Wilma oikein koko ajan jaksanutkaan noiden kahden shelttineitokaisen touhuja ja painimisia. Se tyytyi seuraamaan sivusta, kun nuo kaks hullua purkivat ylimääräistä energiaansa painimalla keskenään suut auki ja ihmeellisiä urinoita ilmoille päästellen.

Tänä aamuna herättiinkin pakkaslukemiin, sillä ulkona oli -3 astetta! Tämäkös meitä hämäläistyneitä neitejä vähän hirvittikin ja Ninni sai varustautua aamulenkille lämpömanttelilla. Pinjaa ei moinen keli haitannut, päinvastoin tuolle turkkieläimelle varmaan passasi vallan mainiosti vähän vilpoisampikin ilma. Käytiin kävelemässä järven rannalla ja siellä oli kyllä ihan mahottoman kauniin näköistä! Onneksi tajusin ottaa kameran matkaan ja muutama sata räpsyä tulikin otettua. Tässäpä muutama maistiainen aamun kuuraisesta tunnelmasta.

Ihmettelevät koiruudet: Ninni sekä Wilma

Hengenpelastaja-ainesta?

Wilma-neitonen

Tänään oli Pinjan vuoro maastoutua
Julkaisemiskelpoisia kuvia onkin sen verran paljon, että blogger toppuuttelee niiden vievän liikaa tilaa ja ehdottelee maksullisen version ottamista...hmm. No, nyt saivat kuvat sitten vissiin tältä päivitykseltä riittää! Me jatketaan lomailuamme täällä ja koiratkin simahtivat just kivasti päikkäreille. Ei muuta kun kahlaamaan toisten blogeja läpi, ihanaa!



2 kommenttia:

  1. Supersuloinen tuo Ninnin hengenpelastaja-kuva, ihanat korvat :D Millä kameralla kuvaat?

    VastaaPoista
  2. Ninni kiittää korvakehuista! :) Kuvaan tuommosella Nikonin D40:llä, jonka oon pari vuotta sitten käytettynä hommannut.

    VastaaPoista