tiistai 30. lokakuuta 2012

Eräkoirat ja paluu arkeen

Viime viikko meni yhdessä hujauksessa, kuten olin kuvitellutkin. Oli koirakavereita, niin uusia kuin vanhojakin, ensilumi, paljon lenkkeilyä, nukkumista, syömistä ja autolla ajelemista paikasta toiseen.
Ensilumikin koettiin tälle vuodelle ja molemmat koirat oli suoraan sanottuna aivan haltioissaan! Ninni hyppeli kuin mikäkin aropupu hangessa ja Pinja veti lunta kitusiinsa minkä kerkesi tehden samalla pitkulaisella kuonollaan kuoppia hankeen. Lumessa painiminenkin näytti olevan erityisen hauskaa ja odotankin innolla lunta myös tänne Hämeeseen (säästyisi tassujen ja mahanaluksien putsaamisilta ja muutenkin talvi vaan on yks lempparivuodenaika).

Ensilumi!
Rentouttavan lomaviikon päätteeksi suuntasimme perjantaina erämökille Neitijärvelle, joka sijaitsee Lieksassa (tarkemmin noin 40 kilometriä Lieksan keskustasta keskellä-ei-mitään). Mökillä meitä oli kahdeksan ihmisen ja kolmen koiran seurue, joten vauhtia piisasi. Koirat saivat nautiskella mökkitunnelmasta, ihmisten huomiosta ja metsässä kirmaamisesta. Viikonloppu sisälsi myös puhjenneen autonrenkaan, yhden(!!!) taimenen, katkenneen virvelin ja miinoitetun mökinlattian. Tästä miinoituksesta huolehti siis Ninni, joka ei jostain syystä malttanut tehdä kaikkia kikkareitaan ulos, vaan päätti "ilahduttaa" meitä ihmisiä haisevilla ylläreillään. Hämärässä mökissä näiden yllätysten havaitseminen oli tosiaan haju- ja tuntoaistin varassa... Jep.

Etualalla puolipystykorvainen hintelä villilapsi, taustalla eräkoira-Nami.


Ryhtiä peliin!

Pinja auttaa iskää kalastuksessa.
Sunnuntaina heti kotiuduttuamme koko päivän kestäneeltä automatkalta mentiin Pinjan kanssa vielä rally-tokoilemaan klo. 19-20. Molemmat oltiin melkoisen väsyneitä ja Pinjalla väsymys purkautui turhalla haukkumisella. Taisi meillä molemmilla olla keskittyminen huonompaa kuin yleensä, mutta silti oli kivat treenit. Tehtiin mm. pujottelua, spiraalia, liikkeestä maahanmenoa (tämä meni yllättävän vähällä vartaloavulla hyvin!) ja kertailtiin ekan kerran juttuja. Mukana oli tällä kertaa koiria parsonista tanskandoggiin, mutta hyvin mahtui tekemään ja jokainen kerkesi mennä 3 eri radan pätkää useampaan kertaan.

Tämä alkuviikko on mennyt tavaroita purkaessa, kotia siistiessä, kouluhommia tehdessä ja ollaanhan me toki perus lenkkeilyt tehty. Eilen treenattiin näyttelyjuttuja tuossa läheisellä kentällä ja saipa Ninnikin tuntumaa näyttelyhihnaan. Muutaman kerran ollaan otettu seisomistreeniä tuon neitin kanssa ja peppu meinaa mennä koko ajan maahan, jota en kyllä ihmettele, koska aika usein käsken pennun istumaan. Ruokaa se odottaa istuen, samoin lenkille lähtöä. Mutta harjoitusta vaan, niin alkaa mennä pennulla jakeluun se, että paikallaan seisominenkin on yhtä kannattava juttu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti