Rosebridge's Sweetheart 3 kuukautta!

Äipän pikku tirriäinen, soopelinassikka, Nippanen, kakara... rakkaalla lapsella on monta nimeä. Katsoin just kalenteria ja hoksasin, että Ninnihän täyttää tänään huimat 3 kuukautta! Pienestä nappisilmäisestä karvapallerosta on kasvanut varsin koivekas soopelieläin, joka osaa hyppiä kuin kenguru, murista kuin karhu ja syödä kuin hevonen. Myös neidin väritys on vaalentunut päivä päivältä ja arvoitus onkin, minkä värinen koira tuolta pentupörröyden alta lopulta kuorituukaan...

Vasen korva pyrkii hanakkaasti pystyyn, mutta pian se liimataan!

"Namm..."

Ninni on tuonut iloisella olemuksellaan kaikkea ihanaa elämääni ja se onkin osoittautunut oikein reippaaksi shelttineidiksi. Monissa tilanteissa se on yllättänyt minut avoimuudellaan ja asenteellaan, esimerkiksi viime viikolla lenkillä vastaan tuli mies, jolla oli 4 lapinkoiraa mukanaan. Mitä tekeekään 12-viikkoinen pentu? No alkaa puhista ja puhkua moiselle laumalle jo kaukaa ja niiden tullessa kohdalle, menee häntä heiluen moikkamaan kavereita! Pinja oli tilanteessa tapansa sivusta seuraajan roolissa ja Ninnin todettua lauman olevan ok, uskaltautui Pinjakin tekemään tuttavuutta. Eikä Pinjakaan yleensä arka ole, mutta jos koiria tulee lenkillä vastaan yhtä aikaa useampi kuin kaksi, se pysyy mieluummin kauempana niistä.
Vieraisiin ihmisiin Ninni suhtautuu pentumaisesti mielistellen ja pyrkii heti nuolemaan kasvoja, käsiä tai mitä nyt ikinä vastaan tuleekaan ensimmäisenä. Neidillä on myös tapana alkaa haukkua, kun huomionosoitukset loppuvat hänen mielestään liian aikaisin. "Lisää, lisää! Et oo rapsuttanut ja pusutellut mua läheskään tarpeeksi!" haukkuu Ninni kimakalla äänellään. Omaa ääntään pentu tuntuu tosiaan rakastavan ja olenkin kääntänyt sille selkäni tai lähtenyt muualle, kun se haukkuu turhia, jotta ei oppisi saamaan huomiota moisella räksytyksellä.
Punnitsin pennun eilen ja 3,1 kg näytti vaaka. Säkäkorkeutta YRITIN mitata, mutta neidin aktiivinen olemus ei ehkä antanut ihan vedenpitävää tulosta. Mutta n,25 cm sain korkeudeksi rullamitan ja tikun avulla. Tämä tulos voi siis heittää (muutaman) sentin suuntaan jos toiseenkin...

Joka tapauksessa en kadu pätkääkään toisen koiran ottamista vielä nuoren ja keskeneräisen koiran kaveriksi. Elämä kahden koiran kanssa on antoisaa, täynnä toimintaa, naurua, välillä hetkellistä verenpaineen nousemista, sotkeutuneita hihnoja, käheytynyttä ääntä ja tassunjälkiä lattialla, matoilla, sohvalla ja sängyllä... En vaihtais mun tyttöjä mihinkään, niin hienoja ne on. Parhaita, totta kai. <3