Eräkoirat ja paluu arkeen

Viime viikko meni yhdessä hujauksessa, kuten olin kuvitellutkin. Oli koirakavereita, niin uusia kuin vanhojakin, ensilumi, paljon lenkkeilyä, nukkumista, syömistä ja autolla ajelemista paikasta toiseen.
Ensilumikin koettiin tälle vuodelle ja molemmat koirat oli suoraan sanottuna aivan haltioissaan! Ninni hyppeli kuin mikäkin aropupu hangessa ja Pinja veti lunta kitusiinsa minkä kerkesi tehden samalla pitkulaisella kuonollaan kuoppia hankeen. Lumessa painiminenkin näytti olevan erityisen hauskaa ja odotankin innolla lunta myös tänne Hämeeseen (säästyisi tassujen ja mahanaluksien putsaamisilta ja muutenkin talvi vaan on yks lempparivuodenaika).

Ensilumi!

Rentouttavan lomaviikon päätteeksi suuntasimme perjantaina erämökille Neitijärvelle, joka sijaitsee Lieksassa (tarkemmin noin 40 kilometriä Lieksan keskustasta keskellä-ei-mitään). Mökillä meitä oli kahdeksan ihmisen ja kolmen koiran seurue, joten vauhtia piisasi. Koirat saivat nautiskella mökkitunnelmasta, ihmisten huomiosta ja metsässä kirmaamisesta. Viikonloppu sisälsi myös puhjenneen autonrenkaan, yhden(!!!) taimenen, katkenneen virvelin ja miinoitetun mökinlattian. Tästä miinoituksesta huolehti siis Ninni, joka ei jostain syystä malttanut tehdä kaikkia kikkareitaan ulos, vaan päätti "ilahduttaa" meitä ihmisiä haisevilla ylläreillään. Hämärässä mökissä näiden yllätysten havaitseminen oli tosiaan haju- ja tuntoaistin varassa... Jep.

Etualalla puolipystykorvainen hintelä villilapsi, taustalla eräkoira-Nami.

Ryhtiä peliin!

Pinja auttaa iskää kalastuksessa.

Sunnuntaina heti kotiuduttuamme koko päivän kestäneeltä automatkalta mentiin Pinjan kanssa vielä rally-tokoilemaan klo. 19-20. Molemmat oltiin melkoisen väsyneitä ja Pinjalla väsymys purkautui turhalla haukkumisella. Taisi meillä molemmilla olla keskittyminen huonompaa kuin yleensä, mutta silti oli kivat treenit. Tehtiin mm. pujottelua, spiraalia, liikkeestä maahanmenoa (tämä meni yllättävän vähällä vartaloavulla hyvin!) ja kertailtiin ekan kerran juttuja. Mukana oli tällä kertaa koiria parsonista tanskandoggiin, mutta hyvin mahtui tekemään ja jokainen kerkesi mennä 3 eri radan pätkää useampaan kertaan.

Tämä alkuviikko on mennyt tavaroita purkaessa, kotia siistiessä, kouluhommia tehdessä ja ollaanhan me toki perus lenkkeilyt tehty. Eilen treenattiin näyttelyjuttuja tuossa läheisellä kentällä ja saipa Ninnikin tuntumaa näyttelyhihnaan. Muutaman kerran ollaan otettu seisomistreeniä tuon neitin kanssa ja peppu meinaa mennä koko ajan maahan, jota en kyllä ihmettele, koska aika usein käsken pennun istumaan. Ruokaa se odottaa istuen, samoin lenkille lähtöä. Mutta harjoitusta vaan, niin alkaa mennä pennulla jakeluun se, että paikallaan seisominenkin on yhtä kannattava juttu.

Rosebridge's Sweetheart 3 kuukautta!

Äipän pikku tirriäinen, soopelinassikka, Nippanen, kakara... rakkaalla lapsella on monta nimeä. Katsoin just kalenteria ja hoksasin, että Ninnihän täyttää tänään huimat 3 kuukautta! Pienestä nappisilmäisestä karvapallerosta on kasvanut varsin koivekas soopelieläin, joka osaa hyppiä kuin kenguru, murista kuin karhu ja syödä kuin hevonen. Myös neidin väritys on vaalentunut päivä päivältä ja arvoitus onkin, minkä värinen koira tuolta pentupörröyden alta lopulta kuorituukaan...

Vasen korva pyrkii hanakkaasti pystyyn, mutta pian se liimataan!

"Namm..."

Ninni on tuonut iloisella olemuksellaan kaikkea ihanaa elämääni ja se onkin osoittautunut oikein reippaaksi shelttineidiksi. Monissa tilanteissa se on yllättänyt minut avoimuudellaan ja asenteellaan, esimerkiksi viime viikolla lenkillä vastaan tuli mies, jolla oli 4 lapinkoiraa mukanaan. Mitä tekeekään 12-viikkoinen pentu? No alkaa puhista ja puhkua moiselle laumalle jo kaukaa ja niiden tullessa kohdalle, menee häntä heiluen moikkamaan kavereita! Pinja oli tilanteessa tapansa sivusta seuraajan roolissa ja Ninnin todettua lauman olevan ok, uskaltautui Pinjakin tekemään tuttavuutta. Eikä Pinjakaan yleensä arka ole, mutta jos koiria tulee lenkillä vastaan yhtä aikaa useampi kuin kaksi, se pysyy mieluummin kauempana niistä.
Vieraisiin ihmisiin Ninni suhtautuu pentumaisesti mielistellen ja pyrkii heti nuolemaan kasvoja, käsiä tai mitä nyt ikinä vastaan tuleekaan ensimmäisenä. Neidillä on myös tapana alkaa haukkua, kun huomionosoitukset loppuvat hänen mielestään liian aikaisin. "Lisää, lisää! Et oo rapsuttanut ja pusutellut mua läheskään tarpeeksi!" haukkuu Ninni kimakalla äänellään. Omaa ääntään pentu tuntuu tosiaan rakastavan ja olenkin kääntänyt sille selkäni tai lähtenyt muualle, kun se haukkuu turhia, jotta ei oppisi saamaan huomiota moisella räksytyksellä.
Punnitsin pennun eilen ja 3,1 kg näytti vaaka. Säkäkorkeutta YRITIN mitata, mutta neidin aktiivinen olemus ei ehkä antanut ihan vedenpitävää tulosta. Mutta n,25 cm sain korkeudeksi rullamitan ja tikun avulla. Tämä tulos voi siis heittää (muutaman) sentin suuntaan jos toiseenkin...

Joka tapauksessa en kadu pätkääkään toisen koiran ottamista vielä nuoren ja keskeneräisen koiran kaveriksi. Elämä kahden koiran kanssa on antoisaa, täynnä toimintaa, naurua, välillä hetkellistä verenpaineen nousemista, sotkeutuneita hihnoja, käheytynyttä ääntä ja tassunjälkiä lattialla, matoilla, sohvalla ja sängyllä... En vaihtais mun tyttöjä mihinkään, niin hienoja ne on. Parhaita, totta kai. <3

Me ollaan mummilassa!

Luvassa olis kuvia pursuileva päivitys, sillä nyt oon ahkerasti kantanut kameraa mukanani meidän täällä maalla ollessa ja ulkoillessa. Eilen saavuttiin tänne mun vanhempien luokse loman viettoon ja koirat on kuin kotonaan. Pinjahan on monet kerrat kuluneen vuoden aikana ollut täällä, mutta Ninnille onkin ihan eka kerta toisessa mummulassa. Eilinen matka, joka kesti sen reilun 6 tuntia, meni oikein hyvin molemmilla koirilla. Aamulla syötin nuo jo 5 maissa ja lähettiin 8 aikaan ajeleen kohti Pohjois-Pohjanmaata. Matkalla    pysähdyttiin pari kertaa pissatauoille, mutta muuten matka meni koirien osalta häkissä nukkuessa.

Tulomatkalla käytiin moikkamassa mun pappaa, joka asuu peltojen keskellä Alpuan kylässä. Koirat olivat tietysti aivan innoissaan, kun pääsivät kirmaamaan vapaina pitkän automatkan jälkeen. Napsin koirista kuvia Alpuassa papan pihalla, hiekkatiellä ja pellolla. Tässäpä niistä siis muutamia!

Eilen illalla Wilma-bichoni saapui meitä ilahduttamaan ja hän jääkin emäntineen meille usemmaksi yöksi. Ilta sujui koirilla mukavasti, vaikkei Wilma oikein koko ajan jaksanutkaan noiden kahden shelttineitokaisen touhuja ja painimisia. Se tyytyi seuraamaan sivusta, kun nuo kaks hullua purkivat ylimääräistä energiaansa painimalla keskenään suut auki ja ihmeellisiä urinoita ilmoille päästellen.

Tänä aamuna herättiinkin pakkaslukemiin, sillä ulkona oli -3 astetta! Tämäkös meitä hämäläistyneitä neitejä vähän hirvittikin ja Ninni sai varustautua aamulenkille lämpömanttelilla. Pinjaa ei moinen keli haitannut, päinvastoin tuolle turkkieläimelle varmaan passasi vallan mainiosti vähän vilpoisampikin ilma. Käytiin kävelemässä järven rannalla ja siellä oli kyllä ihan mahottoman kauniin näköistä! Onneksi tajusin ottaa kameran matkaan ja muutama sata räpsyä tulikin otettua. Tässäpä muutama maistiainen aamun kuuraisesta tunnelmasta.

Ihmettelevät koiruudet: Ninni sekä Wilma

Hengenpelastaja-ainesta?

Wilma-neitonen

Tänään oli Pinjan vuoro maastoutua

Julkaisemiskelpoisia kuvia onkin sen verran paljon, että blogger toppuuttelee niiden vievän liikaa tilaa ja ehdottelee maksullisen version ottamista...hmm. No, nyt saivat kuvat sitten vissiin tältä päivitykseltä riittää! Me jatketaan lomailuamme täällä ja koiratkin simahtivat just kivasti päikkäreille. Ei muuta kun kahlaamaan toisten blogeja läpi, ihanaa!

Kaveri kylässä ja Pinja hierojalla

Tiistana meillä kävi koirien leikkikaverina Jali-sheltti, joka tuli Pinjalle tutuksi Hämeen shelttien kesäleirillä elokuussa. Pinja oli aivan innoissaan, kun näki Jalin juna-asemalla ja samanlainen meininki jatkui vielä kotipihassakin. Käytiin koirien kanssa metsässä lenkillä ja Ninni pääsi myös matkaan. Hienosti pentu jaksoi isompien tahdissa mennä ja kylläpä penskaa nukuttikin koko loppupäivän! Pinja oli myös aika sippi ja iltalenkille koirat piti oikein herättää hihnaa kilisyttämällä.

Pinja 10 kk ja Jali 3 v.

Eilen Pinjalla oli eka hieroja-aika ikinä Piialle. Ajan hierontaan varasin nuorelle neidille lähinnä siksi, kun se on alkanut harrastamaan peitsaamista. Askeleet menee kuin kamelilla enimmäkseen hihnalenkeillä, mutta myös pihalla ja metsässä Pinja tahtoo välillä lönkytellä peitsaten. Myös tulevia näyttelyjä silmällä pitäen ajattelin, että ei se ainakaan pahaksi oo tuolle koiralle päästä vähän hierottavaksi. Mua itteenikin kiinnostaa tuo koirahieroja tosi paljon, joten ihan oman mielenkiinnon vuoksi osittain Pinjalle ajan varasin.
Aluksi hieroja katsoi Pinjan liikkeitä pihalla hihnassa jolkotellessa ja tällöinkin puotti välillä peitsille, mutta korjasi kyllä aina raville itse liikkeensä. Hierojan silmiin Pinjan peppu hyllyi liikkeen mukana (hahahaa!) ja sanoi myös sen olevan mahdollisesti joku optinen harha, jonka koiran turkki aiheuttaa. Itse hierontahommasta Pinja ei aluksi oikein perustanut, vaan uusi ympäristö kiinnosti kovasti meidän hajuhernettä (=hajujen perässä mielellään menevää neitosta). Aikansa Pinja siinä haistelikin ja kuulosteli talon yläkerrasta kuuluvia ääniä, jolle piti "puhpuh"-haukkuakin. Vihdoin koiruus rentoutui ja hieroja pääsi käymään sitä läpi. Pinjalla ei kunnollisia jumeja ollut missään päin kroppaa, lantion seudulla jotain pientä, mutta ei onneksi mitään sen kummempaa. Ja tuo peitsaaminen siis saattaa olla pinttynyt tapa ja kuulema ei hätää, jos sitä tapahtuu vaan silloin tällöin ja koira osaa itsekin korjata askeleensa. Hieroja näytti mulle muutamat venytykset, joita sitten itsekin kokeilin ja kotona niitä voi kerran-pari viikossa tehdä. Vaikka Pinja ei periaatteessa ihmeemmin hierontaa tarvitsekaan, ajattelin sen silloin tällöin hierottavana käyttää. Tottuupahan nuorena moiseen hommaan ja kun tulevaisuudessa aletaan enemmän harrastamaan, niin sitten hierojaa tullaan oikeasti tarvitsemaan.

"Metsässä mä poseeraan!"

Huomenna lähdetäänkin lomailemaan viikoksi Vihantiin ja siellä meitä odottaakin Wilma-bichon, joka on mun vanhemmilla kylässä emäntänsä kanssa. Koiramaista menoa tästä viikonlopusta ei siis puutu! Ensi viikolla käydään moikkailemassa koirattomia ja koirallisia kavereita pohjoisemmassa Suomessa ja vain rentoudutaan (muutamaa koulujuttua unohtamatta...).

Ihanaa syyslomaa kaikille, joilla sellainen sattuu olemaan!

Ninni 12 viikkoa

Viikonloppureissu ja rallytokon aloitus

Kiirettä pitäis meikäläisen kouluhommien osalta, mutta pakko vähän huilata ja kirjoitella koirien kuulumisista -pian varmaan jaksankin ihan uudella innolla jatkaa maalauksen suunnittelua ja tutustumista übermielenkiintoisiin kuitulevyihin...!

Perjantaina Ninnillä oli aika nelosrokotteelle ja kaupungin ell.lääkärillä sen käytin, kuten olen Pinjankin käyttänyt. Automatka meni Ninnillä yksin häkissä ollessa hienosti siankorvaa jyrsiessä, eikä pahoinvointia ollut tällä kertaa. Vai oonkohan edes maininnut, että Ninni oksensi kerran pari viikkoa sitten alle 10 kilometrin automatkalla? No kuitenkin, silloin neidillä oli pahoinvointia ja sen jälkeen sitä ei ole ollut. Lääkärillä punnitsin Ninnin ja vaaka näytti 2,8 kg. Pinjahan painoi saman ikäisenä ekalla rokotuskerralla tasan 4 kg, että kyllä Ninnin ainakin mittoihin pitäisi jäädä. Korkeutta en ole saanut siltä mitattua, mutta jospa tässä joku päivä ottais sen asiakseen.
Rokotusta Ninni ei huomannut, vaan söi mun kädestä ja tutkimuspöydältä nappuloita ihan innoissaan, pusutteli niin lääkäriä kuin työharjoittelijaakin ja tutki paikkoja innoissaan häntä heiluen. Reipas neiti!
Rokotusreissun jälkeen lähdettiinkin ajelemaan kohti Siilinjärveä viikonloppureissulle koirien toiseen "mummulaan". Reilu 4 tuntia kestänyt matka meni koirien osalta rauhallisesti "yhden pysähdyksen taktiikalla". Kumpikaan ei voinut pahoin, vaan koirat nukkuivat kylki kyljessä samassa häkissä. Illalla perille päästyämme virtaa sitten riittikin ja iltavillien jälkeen molemmat rauhoittuivat Pinjalle entuudestaan tuttuun, mutta Ninnille uuteen paikkaan.

Lorkkija

"Iik, tää olikin kylmää ja märkää!"

Kaislan mutustelija

Lauantaina ulkoiltiin ihanassa syyssäässä (ihanaa siinä oli tosiaan se, että EI satanut) ja koirat kirmasivat vapaina metsikössä, rannalla ja hiekkakentällä. Oli hauskaa! Kaikki tämän postauksen ulkokuvat ovat siis tuolta lauantain lenkiltä.

Vauhtia!

Niin nätti ilme! Mutta nuo takajalat on aika, hmm, pinjamaisesti ihan miten sattuu!

Ninni maastoutuu

Koiranpentuilme

Terhakka Nippunen (havunneulanen nenussa)

Kurkistus

Lauantaina oltiin vähän sosiaalisiakin ja käytiin moikkaamassa stabyhoun-Luddea ja kääpiövillis-Pyryä. Molemmat koirat ovat Pinjalle entuudestaan tuttuja, mutta Ninnille ne olivat uusia tuttavuuksia. Aluksi Ninni pelkäsi pennun vinkkelistä isoa Luddea, joka on nuori ja aika innokas koira, mutta lopulta Ninni oli aivan oma reipas itsensä ja tutki uutta paikkaa uteliaana. Myös Ludden kanssa samassa taloudessa asuvat kissat saivat uteliaan pennun huomion ja toiselta kissalta tulikin tassuläpsy kuonolle ja Ninnihän tästä ärsyyntyi; se alkoi haukkua räksyttämään kissalle, joka viis veisasi pennusta. Onneksi Ninni tajusi lopulta jättää kissan rauhaan ja keskittyi leikkimään kissojen lelulla, pienellä hiirellä joka oli juuri sopivan kokoinen pennun hampaisiin.

Ludden tapaamisen jälkeen käytiin moikkaamassa Pyryä pienellä kävelylenkillä, jonka jälkeen mentiin Pyryn kotiin istuskelemaan ja juomaan teetä. Koirat olivat tässä vaiheessa aika sippejä ja Ninni nukahti sikeästi mun kaverin isosiskon syliin ja Pinja keittiönpöydän alle. Illalla molemmilla oli kuitenkin virtaa, kun palattiin takaisin anoppilaan. Toinen yö meni onneksi yhtä rauhallisesti kuin ensimmäinenkin. Sunnuntaina käytiin moikkamassa vielä sekarotuista Namia, joka tuli hyvin toimeen molempien shelttineitien kanssa. Nami lähteekin meidän kanssa eräreissulle kahden viikon päästä ja oli hyvä huomata, että Nami tuli Ninnin kanssa yhtä hyvin toimeen kuin Pinjankin.
Kotimatka meni väsyneissä tunnelmissa ja taas neidit nukkuivat kylki kyljessä takapenkillä häkissä ilman pahoinvointia.

Sunnuntaina kotiin päästyämme meillä olikin Pinjan kanssa melkein välittömästi lähtö rallytokon alkeet -kurssin ekalle kerralle Janakkalaan. Liityttiin Janakkalan koirakerhoon, joka järjestää eri lajien koulutuksia tuossa 15 kilometrin päässä sijaitsevalla hallilla. Ensimmäinen kurssikerta oli mukava ja meitä olikin vain kaksi koirakkoa, joten saatiin yksityisopetusta mukavan paljon. Tehtiin kahta eri rataa, jotka koostui kumpikin kolmesta tehtävästä. Pinjalla kesti aikansa tottua halliympäristöön, sen kaikkiin hajuihin ja ääniin, eikä ihan heti voitu aloittaa liikkeiden treenaamista. Mutta eipä tuo ollut ihmekään, kun koira ei ole koskaan missään hallissa ollut! Samaan aikaan hallissa oli toisessa päädyssä toiset treenit, joten häiriötä oli kerrakseen. Pinjan rentouduttua tehtiin spiraalia niin oikealle kuin vasemmallekin, käännöksiä ja koira eteen oikealta sivulle. Eli suht helppoja tehtäviä, joita rallykisojen alokasluokassa voi eteen tulla. Pinjan intensiivistä seuraamista  ja sen intoa tehdä asioita kehuttiin. Toivotaan, että into säilyy korkealla niin koiralla kuin itsellänikin! Vaikka en yhtään epäilekään, että into tuosta vaan laantuisi, on tuo rally sen verran hauska laji. Seuraavat treenit onkin meillä vasta kahden viikon päästä, joten saadaan lähteä syyslomalle rauhassa jo ens lauantaina, ihanaa! Sitä odotellessa takaisin kouluhommien pariin...

Viime päivien kuulumisia

Kotiuduttiin just näin "vapaapäivää" piristävältä metsälenkiltä molempien koiruuksien kanssa ja hauskaahan meillä oli! Ninnikin on niin reipas tyttö, että jaksaa liki tunnin metsälenkin tehdä ja sen päälle vielä kirmaa kotipihalla pallon ja Pinjan perässä. Nyt molemmat nukkuvatkin tuossa vieressä ja latailevat akkujaan. Tässä muutamat kuvat viime lauantain metsälenkiltä, kun en tänään ottanut kameraa matkaan.

Ninni ja hänen takkinsa (joka muuten alkaa olla kohta liian pieni!)

Haaveilevainen neitokainen

Katse kohti nameja!

Käytiin viime lauantaina Ninnin kanssa Musti&Mirrissä pentutapaamisessa sosiaalistumassa. Pinjan jätin ihan tarkoituksella kotiin sillä halusin nähdä, kuinka arka pentu on ilman Pinjan tuomaa turvaa. Hienostihan Ninni käyttäytyi ja meidän mennessä liikkeeseen, siellä olikin vasta yksi toinen pentu, joka oli 5 kuukauden ikäinen urossheltti! Annettiin koirien nuuhkia toisiaan aluksi hihnassa ja hetken päästä laitettiin ne pentuaitaukseen kahdestaan. Aluksi toinen shelttipentu alisti Ninniä hyppäämällä sen selkään, joten Ninnillä meni häntä takajalkojen väliin ja muutenkin käyttäytyi alistuvasti (olihan toinen pentu jo kooltaan ihan eri luokkaa kuin Ninni). Kun pentuja alkoi tulla enemmän, niin Ninnikin rohkaistui ja sehän alkoi omimaan yhtä lelua ja ärähti kyllä muille, jos koittivat alistaa tai ottaa "hänen leluaan". Että kyllä tuolla nuorella neidillä luonnetta on, siitä ei ole epäilystäkään. Tälläkin kertaa tuli ostettua koulutusnameja, jotka olin havainnut tosi hyviksi Pinjan kanssa treenatessa ja ostin molemmille myös naudat putkiluut, joita koirat kolusivat antaumuksella koko lauantai-illan.

Sunnuntaina tavattiin Ninnin kanssa saman kasvattajan sijoitusnarttupentu Abby, joka on Ninniä 2,5 viikkoa vanhempi. Käytiin kävelyttämässä pentuja ja ne saivat juosta hetken vapaana keskenään tässä läheisellä pienellä pellolla. Meno oli hurjaa ja molemmilla näytti olevan niin hauskaa! Sovittiinkin että pidetään pentumiittejä tässä niin usein kuin keretään ja otetaan näyttelytreenejäkin yhdessä, kun Abby asustaa tosiaa tässä meidän lähellä.

Eilen, eli maanantaina, käytiin viemässä meillä kylässä ollut kaveri rautatieasemalle ja otettiin molemmat koirat matkaan. Sai Ninnikin nähdä junia ja ihmispaljoutta. Pentu käveli reippaasti aseman pihalla, mutta kun Pinja haukahtelikin kuulutuksille ja meinasi komentaa ohi kulkevia ihmisiä, niin Ninnille meinasi hätä tulla. Kun Pinja rauhoittui ja malttoi keskittyä nameihin ja meikäläiseen, niin Ninnikin otti lunkisti. Pinjallekin teki tosiaan hyvää päästä ihmisvilinään, sillä iltapäivä viiden junasta ihmisiä purkautuikin melkoinen lössi ja meidän iso tyttö olikin moisesta aika hermona. Ei oo tosiaan maltilla pilattu tuota neitokaista ja sen kanssa saa kyllä tehdä töitä, että malttaa keskittyä olennaiseen eikä ihan kaikkea liikkuvaa tarvitse paimentaa.

Tähän loppuun pari kuvaa tältä aamulta.

Pinja päivää vaille 10 kuukautta! Metsälenkin jälkeen hasuisen näköinen turkki.

Hmm, ihan normaali kakara. On se vaan kasvanut!

Meidän "melkein aikuinen nainen".

Pallohirmu

Pinjan paluu mätsärikehään ja hippunen arkea

Viime viikon loppupuoli meni omalta osaltani vähän hektisissä tunnelmissa kouluhommien osalta, mutta kerettiin me Pinjan kanssa tokoharkkoihin, perjantai-iltana parin tunnin metsälenkille muutaman shelttikaverin kanssa Aulangolle ja sunnuntaina mätsäreihin.

Tokokurssin toinen kerta meni keskiviikkona meidän osalta hyvin ja saatiin melkoisesti henkilökohtaista ohjeistusta, sillä kurssilla meitä oli vain kaksi koirakkoa. Otettiin tokohyppyä, paikallamakuuta ja liikkeestä seisomista. Tokohyppy meni hyvin yhdellä laudalla, jota ei siis nostettu siitä korkemmaksi. Pinja meni iloisesti joka kerta esteen yli, eikä edes yrittänyt kiertää, jei! Ohjaaja oli esteen toisella puolella namilautasen kanssa ja minä lähetin Pinjan esteen yli sen ollessa hihnassa ja kiiruhdin Pinjan ylittäessä esteen itse toiselle puolelle.
Paikkamakuu on meidän kohdalla siinä jamassa, ettei Pinja malta olla paikallaan makuulla. Tämä johtuu täysin siitä, ettei moista olla kotioloissa harjoiteltu koskaan. Kurssilla tämä osuus meni meillä siihen, että palkkasin Pinjaa parin sekunnin välein sen ollessa makuulla ja jos se koitti nousta istumaan, niin käskin sen heti takaisin maahan ja odotin pari sekuntia, ennen kuin aloin taas palkata sitä. Pikkuhiljaa Pinja malttoi maata paikallaan kauemmin, mutta tätä siis harjoitellaan kotona, samoin kuin liikkeestä seisomista. Sivulletuloa ja perusasentoa tuli myös harkattua tällä kurssikerralla ja kouluttaja kehuikin Pinjan kehittyneen perusasennossa. No, sitä ollaankin hinkattu joka välissä kotona niin sisällä kuin ulkonakin.
Nameja kului tällä kerralla paaaljon enemmän kuin ekalla kerralla ja nehän loppuivat multa kesken! Onneksi toisen kurssille tulleen osallistujan taskut pullottivat pieneksi silputuista nakeista ja sain häneltä nameja, jotka riittivät kurssikerran loppuun. Kiitos vielä avuliaalle kurssitoverilleni! Ensi kerralla varaudun kyllä sellasilla namipusseilla, ettei tasan lopu palkat Pinjalta kesken.

Lauantai-iltana katselin sunnuntain säätietoja ja sateiselta vielä silloin näytti ennustukset, joten sunnuntain mätsäreihin lähtö oli epävarmaa. Sunnuntaiaamuna sateli vähän, mutta lähdettiin säätä uhmaten Pinjan kanssa mätsäreihin. Ninni sai jäädä olosuhteiden pakosta kotiin, vaikka olisin mielellään ottanut sen mukaan sosiaalistumaan. Mätsäripaikalle löydettyämme ilmottautumisaikaa oli enää vartti jäljellä ja autolle oli vähän haastavaa saada parkkipaikkaa, niin paljon oli koiraväkeä lähtenyt liikenteeseen! Kun sain parkkeerattua niin riennettiin ilmoittautumispaikalle, jonka jono oli melkoisen pitkä. Jono sen kun vain kasvoi vielä meidän jälkeenkin ja kehät alkoivat vähän myöhässä. Onneksi sadekin taukosi ja meillä oli kivasti aikaa ennen omaa kehävuoroa käydä kävelyllä koulun viereisessä puistossa.

Pentuja oli liki 30 ja kun meidän vuoro viimein tuli, olin niin keskittynyt Pinjan esittämiseen, etten oikeasti muista, millainen koira meillä oli vastassa! Pinja haukahteli iloisen tapansa mukaan ravatessamme ympäri kehää, mutta yksilöarvostelussa edestakaiset liikkeet neiti hipsi kuono tukossa. Pöydällä Pinja käyttäytyi hyvin ja hampaatkin antoi katsoa ilman sen kummempia vastalauseita. Punainen nauha napsahti meille ja jäätiin oottelemaan uutta kehäpyrähdystä. Tässä mätsärissä olikin vähän erilainen systeemi, kuin mihin oli tottunut; punaisten kehästä BIS-kehään pääsi 3 parasta ja kaikkien luokkien sinisen nauhan saaneet oli KAIKKI samassa kehässä! Kaikki punaisen saaneet pennun, meidät mukaan lukien kutsuttiin kehään ja tuomari kävi vielä vilkaisemassa kaikki läpi ja tuijotti pitkän tovin jokaista koiraa. Pinja malttoi seistä pitkän aikaa namikäteeni keskittyen, mutta kun takana ollut saksanpaimenkoira alkoi ilmoittaa tylsistymisestään, Pinja pälyili taakseen minkä kerkesi ja pisti takapuolensa kenttään juuri sillä hetkellä, kun tuomari kulki meidän ohi! No, ei siinä muuta kun uusi seisotus ja napotettiin siinä taas kiltisti aikamme. Mietin tosin siinä vaiheessa, että hyvä kokemus tämäkin punaisen nauhan saaminen. Yllätyksekseni tuomari valitsikin Pinjan toiseksi parhaaksi pennuksi ja matkamme jatkui vielä BIS-kehään!
Kaikkien sinisten kehäkeikistelyn jälkeen päästiin vielä kerran kisaamaan kehään ja tällöinkin tuomari seisotti meitä aika kauan, jonka jälkeen kätteli 5 koirakkoa pois, jättäen Pinjan ainoana pentuna kehään. Sitten tuomari juoksutti vielä kerran kaikkia kehän ympäri ja jätti meidän neljänsiksi. Olin kyllä aivan ilosta soikeana, kun Pinja pärjäsi pitkästä aikaa niin hienosti. Ihan mahtavaa sen jälkeen, mitä tuon neidin kehäkäytös vielä kesällä oli. Saatiin palkinnoksi pari ruusuketta, kaikenmaailman nameja, herkkutikkuja, koirankeksejä ja shampoota.

Mätsärihuumassa ilmoitin Pinjan sitten vihdoin sinne Jyväskylä KV:seen... hui. Voin vaan kuvitella, miten kuukauden päästä jännittää! Mutta käydään nyt kattomassa, mitä tuomari tykkää meijän isoluisesta, ylikorkeesta ja liian mustasta shelttiteinistä.

Eilen käytiin Hämeenlinnan toisessa Musti&Mirrissä ostamassa vähän barffisekoituksia ja punnitsemassa molemmat neidit, kun ei Ninni oikeen malta pysyä keittiövaa'an päällä ja meidän henkilövaa'astakin on patterit loppuneet! Ninnille on painoa kertynyt nyt 10-viikkoisena 2,5 kg ja Pinjalla vähän vajaa 10 kuukauden iässä reilu 9 kg. Mua kieltämättä vähän kauhistutti tuo Pinjan paino... Vaikka onhan neidillä kyllä korkeuttakin enemmän kuin oikean kokoisella shelttinartulla. Kylkiluut tuntee, mutta kyllä niiden päällä jonkunlainen kerros rasvaa on. Pinja syö aika lihapainotteisesti, vaikka nappulat on sillä vielä ruuassa mukana. Luita se saa kerran-pari viikkoon, naudanmahaa ja öljyä lisäilen annoksiin päivittäin. Lenkeillä mulla on aina mukana nappuloita tai nameja, joita Pinja saa jos otetaan jotain tottelevaisuusjuttuja lenkin aikana. Niistä ei pitäisi kuitenkaan kertyä mitenkään huomattavaa määrää energiaa. Vois vähentää tuota lihan määrää ja katsoa, onko sillä painoon mitään vaikutusta.

Tähän loppuu vielä muutamat otokset eilisillalta meidän soopeliriiviöstä ja merlekaunottaresta.