sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Jostain Se ajatus sitten lähti...

...ja ajatuksen tuloksen näette tässä:







Tuo kuvissa esiintyvä pieni tirriäinen on Ninni, meidän uusi perheenjäsen. Ninni kotiutui myöhään eilisiltana ja alkutaival Pinjan pikkusiskona on sujunut hyvin. Soopelilla pikkuneidillä riittää ruokahalua, rohkeutta ja haukkuakin se jo osaa, ikää kun on mittarissa päivälleen tasan 7 viikkoa. Ninni on sijoituskoira ja tulee siis vielä jonain päivänä synnyttämään tähän maailmaan uusia sydämiä sulattavia shelttivauvoja, jos kaikki menee hyvin ja neiti pysyy terveenä.

Pinja suhtautuu tulokkaaseen hieman varauksella ja on hyvin tarkka leluistaan. Ninni ei siis saa niihin koskea eikä varsinkaan niillä leikkiä. Erotuomarin oikeuttani olen päässyt siis useamman kerran käyttämään tämän, todella nopeasti kuluneen sunnuntain aikana.

Väsyneet! Nukkumatyyli on hieman eri; toinen tuhisee pikkusella sykkeröllä sikiöasennossa ja toinen vetelee sikeitä jalat suorina ja kaula pitkänä.

Voi tätä autuutta!
Ulkoiltu ollaan tuossa omalla takapihalla, jossa riittää pikkupennulle mielestäni ihan tarpeeksi ainakin nyt ensimmäisiksi päiviksi uusia juttuja, ääniä ja ihmeteltävää. Lisää juttuja Ninnin ekoista päivistä meillä on luvassa tulevina päivinä, mutta just nyt en millään malta istua tässä koneella enää sekuntiakaan kauempaa! Karvaiset lapset kutsuu-->

Kumman pallo?

Ninni ilmeellä. Hymyileeköhän se oikeesti?

Pinjalla on rankka jobi isosiskona, tai ainakin siltä vaikuttaa...

...kun ei kertakaikkiaan meinaa pysyä silmät auki!

5 kommenttia:

  1. Hyvin olet onnistunut salaisuuden pitämään :D Onnea ihanasta pennusta <3 Itselläkin on hirmuinen pentukuume, mutta en kyllä vielä uskaltaisi toista koiraa ottaa, Tepolla kun vasta alkaa olla murrosikä aluillaan :3

    (Pakko kysyä, että onko Ninnin nimi tarkoituksella Sweatheart eli hikisydän eikä Sweetheart? :>)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksen onnitteluista! Ninnin oli tosiaan tarkoitus olla Sweetheart, mutta kasvattajalla oli vissiin käynyt pikkuinen kömmähdys kun oli nimiä kennelliitolle ilmoittanut... :D Mutta tosiaan jalostustietojärjestelmästä löytyy Sweatheart-nimellä. Sitä, missä vaiheessa nimiasia korjaantuu, en vielä osaa sanoa. Mutta jospa se jossain vaiheessa... ;)

    VastaaPoista
  3. Onnea uudesta perheenjäsenestä, aivan ihanan näköinen pentu. Mua jo varoiteltiin siihen malliin, että "sitten kun sulla on 4 shelttiä.." Tuntuu että shelttien tuloa ei voi estää. :D Itsellä vielä sentään tuo yksi 9 viikkoinen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitos! Joo-o, sheltti on kyllä sellanen rotu, että se jotenkin kummasti valloittaa sydämen ihan totaalisesti! Itelläni oli 5 vuotta hoitosheltti, jonka kautta tutustuin tähän rotuun ja alkuvuodesta tuli hankittua eka oma. :) Nyt on tosiaan sitten jo tuo toinen ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, että nuo kaks tulee riittämään vallan hyvin.

    VastaaPoista
  5. Katsotaan sitten jonku ajan päästä, kolmas kerta toden sanoo ;)
    Ninni olikin Merjalta, niinkuin tuo meidänkin Hila. Nähtiinkin tuo pentue kun käytiin siellä visiitillä.

    VastaaPoista