Ilmettä |
Pöpperöpää poseeraa |
Oltiin Ninnin kanssa pitkästä aikaa moikkaamassa tuttuja Mustissa&Mirrissä ja olihan siellä taas menoa ja meininkiä. Koirien kokoluokka vaihteli cairninterrierinpennusta tanskandoggiin, joten äksöniä riitti. Ninni oli vähän järkytyksissään ja ylähuuli nousi ylös soopelineidillä useaan otteeseen, kun joku tuli liian liki tekemään tuttavuutta ja sitä alkoi ahdistaa. Toki Ninni kävi haistelemassa monia koirakavereita, mutta turvaan mun jalkoihin tuli muutaman kerran kova kiire. Tällä kertaa joku oli ottanut arviolta n. 7-vuotiaan lapsensa mukaan koiria katsomaan ja muitakin lapsia ramppasi koiria ihastelemassa, joten Ninni sai totutella samalla myös pikkuihmisiin. Yllättävän hyvin Ninni antoi lapsen silittää, sillä lenkillä vastaan tulleille leikkiville lapsille sen on pitänyt viime aikoina puhista. Puhinaa Ninniltä meinaa suusta päästä myös monia muitakin asioita kohdatessa ja joskus metsässä pitää isotella erikoisemman näköisille lumen alta pilkottaville risukasoille.
Pinjan kanssa oltiin eilen rallyharkoissa ja otettiin muutama avoimen luokan liike harjoittelun alle + tehtiin hyppyä ja putkea. Tällä kertaa radalla oli paljon käännöksiä ja niissä Pinja seuraa yleisesti ottaen hyvin mukana. Hypyn Pinja tajusi tosi äkkiä, vaikka ollaan otettu sitä viimeksi loka-marraskuussa tokon alkeet -kurssilla. Muutenkin nyt oli parempi kerta kuin viimeksi pitemmän tauon jälkeen, sillä Pinja stressasi huomattavasti vähemmän ympärillä olevasta häiriöstä.
Kerran kun harjoiteltiin hyppyä ja Pinja oli irti, niin eiköhän se hoksannut putkea harjoittelevan koirakon ja painellut suoraan sinne ("josko vaikka siellä olisi jotain parempaa namia, kuin äipällä...")! Korvaton neiti oli myös, eikä noteerannut luoksetulokäskyä mitenkään. Ei muuta kun anteeksien kanssa noutamaan koira omalle paikalleen ja takaisin hihnaan. Muutenkin Pinja on ollut tällä viikolla melko rasittava tapaus, sillä metsälenkillä neiti päätti lähteä paimentamaan yhtä hiihtäjää... Ja hiihtäjät kun niin KOVASTI pitävät koirista muutenkin. Voi sitä hävetyksen määrää, minkä merleneiti mulle aiheuttikaan, mutta eipä tuossa ollut paljoa tehtävissä, kun latu meni 100 metrin päässä, eikä hiihtäjää näkynyt ennen kuin Pinja oli sen itsenäisesti bongannut ja painellut haukkumaan parin metrin päähän tästä kovin oudolla tavalla liikkuvasta ihmishahmosta. Ninni oli siis myös mukana ja eiköhän kakarakin päättänyt lähteä seuraamaan mieluummin isosiskoaan kuin totellut minun luoksetulokomentoani... Se kyllä pysähtyi yhdessä vaiheessa katsomaan ensin minua ja sitten taas Pinjaa, arpoi sekunnin sadasosan ajan pikku päässään, kumpaa kannattaakaan seurata, ja valitsi namien sijaan hiihtäjän paimentamisen. Jep, nämä on näitä koiranomistajan tähtihetkiä. Tilanteesta kuitenkin selvittiin ja koirat saatiin takaisin ruotuun. Tietääpähän kyseisellä metsäreitillä nyt tulevaisuudessa, että missä se latu oikeen menee. Kröhöm.
Pinjan on tässä pudotellut turkkiaan ihan työkseen ja aika kaljua on meillä meininki. Onneksi meillä ei neliöitä ole ihan hirveen paljon, joten imurointi on aika nopeasti liki päivittäin suoritettava toimenpide. Ensi viikolla me tytöt lähdetäänkin talviloman viettoon Pohjoiseen karvottamaan myös mun vanhempien huushollia, jei! Onhan tässä lomaa jo odotettukin.
Kalju-Pinja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti