Arkailija ja mörköilijä

Pätevä puolivuotias

"Ninni, istu!"

"Hyvä tytöt! Ja sitten hymyä!"

Eilen mulla oli vapaa aamupäivä ja otinpa kameran esille pitkästä aikaa. Muutamat posetukset sain tytskistä rahin päällä ja kyllähän se vaan taitaa niin olla, että Ninni on jo melkein aikuisen shelttinartun mitoissa. Eilen mittailin Ninniä sukkapuikon ja rullamitan avulla ja noin 34 cm sain tulokseksi. Pientä kasvunpattia etukoivissa on, kun oikein tunnustelee ja ekat juoksut saattaa alkaa hetkenä minä hyvänsä, ainakin jos miettii soopelilapsen aktiivisuutta Pinjan astumisyrityksiin... Tuskinpa tuosta Pinjan kokoista tulee, sentin jos vielä kasvaa niin oisin onnellinen näyttelyitä ajatellen! Agilitya en ole vielä Ninnin kohdalla ajatellut, kun en kyseistä lajia ole edes Pinjan kanssa vielä kokeillut. Mutta jos se tuosta kasvaa yli 35 cm:n, niin pikkuinen medihän tuo kakru kumminkin olis.

Ninni on tullut kunnon mörköikään ja meidän vakiolenkkireiteillä on pari sellaista pihaa, joissa on koiria häkissä. Toisessa pihassa on 3 siperianhuskya, joita Ninni komentaa häntä niin ylhäällä ja pörröllään, kuin vaan sheltillä olla voi. Ninnin suusta kuuluu puhinaa, haukkumista ja urinaa, kun tätä kohtaa ohitetaan. Onneksi neiti on yhtä perso nameille, kuin Pinjakin, joten ohitukset menee ihan ruokanappulankin voimalla hienosti (jos vaan hihnan toinen pää on hereillä ennen, kuin koira on hoksannut, missä kohdassa ollaankaan menossa). Toisessa (Ninnissä puhinaa aiheuttavassa) pihassa on kaksi bernhardinkoiraa (oi, mun lapsuuden haavekoira!), joille pitää myös näyttää, kuinka iso ego voi pienellä sheltillä olla. Pinjan reaktio tällaisiin häkkikoirakohtiin on puolestaan "pakene vielä kun voit!". Että voikaan olla kaksi niin erilaisilla luonteilla varustettua neitokaista saman katon alla asumassa. Pinjahan oli pentuna melko rohkea ja utelias, mutta muutaman huonon kokemuksen myötä siitä on tullut melkoisen varautunut suuria, haukkuvia koiria kohtaan, vaikkakin koirat olisivat häkissä metrien päässä. Toivonkin, ettei Ninnille sattuisi vastaavia juttuja, eli pihasta hyökkäilyjä tai metsässä yllättäen irti pääseviä koiria, joita omistajansa eivät pysty hallitsemaan tai minä en niitä pysty häätämään. Tottahan se on, ettei tuollaisia kohtaamisia voi kauheesti ennakoida, eivätkä kaikki koirat ole 100 % omistajiensa kontrollissa koko ajan. Valitettavasti.

Pinjan kanssa mennään perjantaina pitkästä aikaa rallyyn Jankk:in hallille. Harmi, kun ei olla päästy treenailemaan ryhmässä nyt hetkeen, kun viime viikonloput on mennyt reissatessa tai sitten harkat ollaan peruttu. Kotona ollaan muisteltu alokasluokan liikkeitä ja hyvin Pinja ne tuntuu muistavan, vaikkakin tarvitsee vielä useimpiin käsiapua aluksi muistutksena. Muutaman toiston jälkeen se tuntuu muistavat paremmin, että "ahaa, tää olikin tää juttu, mitä multa pyydettiin!".