keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Videonpätkää ja muutama sananen kuluneista päivistä

Tässä sateisen ja ukkosellakin maustetun iltapäivän ratoksi videopätkä Pinjan taannoisesta kuivaussessiosta. Ei oo varmaan mitään ihmeellistä koiran omistaville ihmisille, mutta laitetaan nyt näkyviin Pinjan versio itsensä kuivaamisesta.


Muuten meidän elo on ollut taas aivan tavallista, ja toisaalta hyvä niin. Vihannista ja juhannuksen metkuista selvittiin kunnialla, paitsi että säikähdin sunnuntaina, että Pinjalla on joku borrelioosi tai muu vastaava tartunta punkilta! Löysin sen nahkamassusta semmosen punaisen rinkulan, joka näytti jonkun punkin aikaansaannokselta. En tosiaan ollut nähnyt mitään punkkia, joka olisi sen voinut aiheuttaa ja ajattelin, että jos seurailen tuon koiran vireystilaa ja jos se jotenkin väsyy tai alkaa käyttäytyä jotenkin normaalista poikkeavasti, niin sitten otan yhteyttä lääkäriin. No siis Pinjahan on ollut ihan oma vilkas itsensä, eikä merkkejä mistään kuumeilusta ainakaan ole. Päinvastoin tuntuu että tuolla teinillä on taas joku tuittuilukausi menossa, saapa nähdä, milloin ottaa loppuakseen tuommonen haistattelu ja tottelemattomuus...

Paluumatka Hämeenlinnaan meni tosiaan maanantaina Pinjan osalta paremmin kuin perjantainen matka Vihantiin, neiti malttoi nukkua melkein koko matkan, eikä paha olokaan päässyt yllättämään. Taitaa tuo autoiluhomma olla niin, että riippuu ihan päivästä ja varmaan joistakin planeettojen asennoistakin, että voiko Pinja huonosti vai ei. Jospa se iän myötä helpottais, vaikka tuskin Pinjasta koskaan tulee mielellään autoon oma-aloitteisesti hyppäävää hännänhuisketta. Mun edellinen ja ensimmäinen koira, cavalier-Enni, oli aina niin mielellään tulossa autoon ja pahoitti kyllä mielensä, jos ei päässyt mukaan autoilemaan. Mutta se oli kyllä muutenkin semmonen ihmisen jatke, eikä (valitettavasti) "pelkkä" koira ja siitä tapauksesta riittäis kyllä hurjasti tarinoitavaa. Oma blogi pitäis varmaan perustaa pelkille tarinoille Ennistä ja sen toilailuista...

Tähän loppuun vielä muutama kuva Pinjasta ja lahjaksi saadusta pallosta, josta lähti täytteet puolen tunnin sisällä pallon antamisesta Pinjan käyttöön. Neidin eka virallisesti hajottama lelu on kyseessä, nämä kuvat ovat siis legendaarista todistusaineistoa! ;)

"Mullapa on aarre, hähäää!"

"No nyt se tippui, hitsit!"

"Mittään pahhaa en oo ikkään teheny..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti