Pääsiäinen

Lähdettiin viime keskiviikkona ajelemaan Vihantia kohti ja Pinjan osalta automatka meni mallikkaasti, sillä neiti nukkui rauhassa koko 6 tunnin matkan (tietty pissataukojen ajaksi heräsi) ajan ilman oksentamisia! En tiedä, auttoiko häkin siirtäminen takakontista takapenkille sekä häkin päälle laittamani huopa asiaa, mutta ainakaan ei tarvinnut pysähtyä siivoilemaan sotkuja kesken matkan.
Oltiin myöhään illalla perillä Pinjan "mummilassa" ja torstaiaamuna neiti päättikin herätä mun isän kanssa samaan aikaan, eli 4:30... Pääsiäisloman ensimmäinen aamu ei siis valjennut kovin pirteenä meikäläisen osalta. Mutta onhan noihin aikaisiin herätyksiin toki saanut tottua viime aikoina.
Lähdettiin iltapäivällä moikkaamaan Raaheen Hilla-labbista ja saatiin tytöt leikkimään kahdestaan vetolelullakin! Pinja oli tietty alakynnessä liki 20 kiloa painavan Hillan kiskovan vetolelun toisesta päästä, mutta näytti olevan molemmilla koirilla hauskaa. Kylässä ollessa koitin nitkutella Pinjan yhtä etuhammasta kovasti pois, koska se heilui jo melkoisesti ja alta puski jo uusi hammas. Hilla-neitokaiselta sen sijaan tippui yksi hammas ja olihan se melkosesti isompi kuin Pinjan pikkuruiset naskalit. Käytiin vielä ennen Vihantiin paluuta mutka Raahen Mustissa ja Mirrissä ostamassa Pinjalle muutama hammasystävällinen (tai tässä tapauksessa hampaiden tippumista jouduttava) puruluu.

Poimittiin Tara sitten matkalta kyytiin ja meille hoitoon loman ajaksi. Oli aika hauska näky, kun sekä Tara että Pinja pysähtyivät kuin seinään, kun hoksasivat joutuvansa auton kyytiin. Taitaa olla joku roturasite tuo matkapahoinvointi... Taran ja Pinjan yhteiselo sujui meillä ihan hyvin, vaikka molemmat osoittautuivat aika mustasukkaisiksi ja Tara ei aina oikein kestänyt Pinjan villiintymisiä. Lenkkeily oli kuitenkin kahden näppärän neidin kanssa mukavaa, kun hanget kantoivat ja koirat sai juoksennella vapaana. Tarakin innostui välillä leikkimään hippaa Pinjan kanssa, kun Pinja aikansa oli sitä leikkiin yrittänyt kutsua. Oli siinä menoa ja vauhtia kerrakseen! Ja kyllähän se unelma sai taas vahvistusta, että  joskus täytyy se toinenkin sheltti hankkia, kun kahden koiran toilailuja on vaan niin huippua seurata. Mutta sen aika on sitten vuosien päästä, kun asuu toivon mukaan jossain isommassa kämpässä ja on nykyistä enemmän rahaa.

Pinja ja Tara ystävystyivät parin päivän aikana mielestäni hyvin ja Tarakin hyvähermoisena koirana jaksoi Pinjan riekkumista hienosti. Toki muutaman kerran Tara näytteli hampaitaan ja murahteli, mutta oppiipahan tuo meijän pirpana kunnioittamaan vanhempia rouvia! Pinja nukkui välillä Taran pedillä, eikä Tara näyttänyt siitä pahemmin välittävän. Myön Taran lempilelu, kovia kokenut tossu,  oli Pinjan mieleen ja Tara antoi kakaran leikkiä sillä ilman murinoita.

Pinja: "Ei kait se ny haittaa ku mää otin tän sun tossun?"

Tara: "Anna mun kaikki kestää..."

Pinja: Mukava tyyny mulla...ZZZZ"

Pinjan uus lempparipaikka

Hymyä, tytöt!

Suloinen sängynvaltaaja

Lepohetki

Loma Vihannissa oli muuten rauhallinen ja kiva, paitsi lauantaina aamupäivä meinasi olla todellinen painajainen. Olin aamulla käyttänyt koirat 7 maissa ulkona ja ruokkinut ne sitten. Äitini heräsi pian sen jälkeen ja jäi alakertaan koirien kanssa. Itse jatkoin vielä unia ja äitini sanoi lähtevänsä isäni ja koirien kanssa lenkille. Puoli 10 aikaan äiti tulee sisälle hengästyneenä ja huutaa, että Tara on karannut! Ei siinä muuta kun paniikissa ulkokamppeet niskaan ja autoon. Koirat olivat saaneet olla irti metsässä ja Tara oli sitten lähtenyt fasaanin perään aivan korvattomana. Isäni oli jäänyt Pinjan kanssa etsimään Taraa toisesta suunnasta ja äiti toisesta, joka oli sitten tuloksettoman etsinnän jälkeen päättänyt lähteä hakemaan kotoa autoa. Ajettiin äitin kanssa suoraan erään asutetun tien päähän, josta tie jatkui traktoripolkuna kohti metsää. En kerennyt huudella Taraa kuin hetken, kun neiti karkulainen juoksikin iloisena vastaan traktoriuraa pitkin! Helpotus oli niiin suuri ja itkuhan siinä pääsi, olinhan jo kerennyt kehitellä päässäni kaikki mahdolliset kauhuskenaariot; Tara on lähtenyt niin kauas ettei osaa enää omia jälkiään takaisin, se on mennyt junaradalle, lähtenyt autotielle, loukannut itsensä...
Olo oli tosiaan hetken ajan aika toivoton ja tosiaan kun kyseessä on hoitokoira, josta on vastuussa, niin syyllisyyden tunne olisi ollut ihan hirveä, jos jotain olisi sattunut. Mutta onneksi Tara on fiksu neiti ja kuulema tehnyt saman viime syksynä, eli lähtenyt metsässä linnun perään ja ollut hetken aikaa karkuteillä.

Kerettiin lauantaina nähdä vielä Hillaa ja sen omistajia Vihannissa. Leikitettiin neitejä järven jäällä ja Pinja oli kyllä aivan alakynnessä, kun Hilla pyöritteli sitä pitkin poikin. Uskaltautui Pinja kuitenkin kerran ottamaan Hillan kepin, mutta luopui kyllä siitä suosiolla, kun näki "musta surman" tulevan vauhdilla kohti!
Iltapäivällä lähdettiin ajelemaan takaisin Hämeenlinnaan, sillä minulla oli sunnuntaina pakollinen kouluhomma Riihimäellä perinteikkäässä Noitametsässä. Olisi kyllä tehnyt mieli jäädä vielä pohjoiseen rentoutumaan, sillä olin tosiaan ollut nuo pari vapaapäivää hieman kipeänä ja särkylääkkeen voimalla käynyt lenkeillä koirien kanssa. Mutta pakko oli lähteä ja jättää Tara vielä pariksi päivää vanhempieni hoiviin. Paluumatkakin sujui ongelmitta ja Pinja nukkui meidän iloksi taas koko matkan. Ilalla olikin sitten villiä meininkiä, kun päästiin kotiin. Kuitenkin hetken spurttailun ja ulkoilun jälkeen Pinja simahti omalle paikalleen reissusta väsyneenä.