Hyvä Pinja ja sosiaalinen Ninni

Lauantaina oltiin Ninnin kans tosiaan tapaamassa muita pentukoiria keskustan Musti&Mirrissä ja sekalaisesta sakista löytyi tällä kertaa niin kultsi, bokseri, pinseri, australianterrieri, portugalinpodengo kuin toinen shelttikin. Porukka oli vähän liian raisua Ninnin makuun ja neiti pyrki koko ajan syliin, josta uskalsi irvistellä innokkaalle pinserinartulle, jolla näyttikin olevan luonnetta vaikka muille jakaa. Pian muut pennut lähtivätkin paikalta, kun me oltiin saavuttu leikkihetkeen mukaan vähän myöhässä. Kierreltiin siinä hetki vielä liikkeessä ja mukaan tarttui tällä kertaa naudan herkkuluut ja pikkupussi nameja. Autoon palatessa ja Ninniä häkkiin laittaessa huomasin, että neiti oli näppäränä pissannut häkissä olevalle huovalle (jee, lissää pyykkiä!)... Ei ollutkaan ihme, ettei sillä ollut hätä ennen pentutapaamista, kun vartin sen kanssa kiertelin kaupan pihalla ja koitin saada Ninnin tekemään tarpeensa.

Siskokset

Iltapäivällä lähdettiin käymään pitkällä metsälenkillä yhden kaverin ja hänen suomenlapinkoiransa kanssa. Hienosti pentu taas jaksoi tulla mukana ja vastaantulevien ihmisten ohitukset menivät namien voimalla tosi hienosti Ninnin ollessa vapaana. Lenkin jälkeen Pinja pääsikin perusteelliselle pesulle ja neiti kun ei oikein innostu koko turkin shampoopesusta, niin hapanta naamaahan se näyttikin mulle koko loppuillan.

Sunnuntaiaamuna kello pirisi klo. 5:30 ja aamulenkin jälkeen vietiin Ninni kasvattajalleen hoitoon. Matka Jyväskylään meni Pinjalla vähän pahoinvoiden ja neitihän oksensikin autoon. Mullakin oli melko pahoinvoiva fiilis, enkä kyennyt syömäänkään muuta kuin yhden banaanin ennen omaa kehävuoroa. Kauheita jännittäjiä ollaan vissiin molemmat!

Oltiin hyvissä ajoin Paviljongilla ja meillä oli hyvin aikaa totutella ihmis- ja koiravilinään. Pinja oli aika hämmentynyt ja hermostunut, sillä eihän se aikaisemmin ole ollut missään vastaavassa tilanteessa sisätiloissa, eikä oma jännittynyt fiilikseni tehnyt tilannetta koiralle yhtään helpommaksi. Neiti haukahteli alusta asti milloin millekin koiralle ja asialle, jota se ei ulkona te lähellekään niin paljon ja uskoo, kun kielletään.

Shelttejä oli ilmoitettu paikalle 68, joista junnunarttuja oli muistaakseni reilu 10. Harjoiteltiin muutaman kerran Pinjan kanssa viereisessä kehässä ja neitihän haukahteli hermostuneena ravatessa. Yritin itse parhaani mukaan rauhoittua ja olla mahdollisimman selkeä koiralle, koittaen saada sen huomita itseeni ja nameihin. Oman vuoron odottelu tuntui ihan kiduttavan pitkältä ajalta ja viimein päästiin kehään. Pinja seisoi nätisti, mutta voihan ravi sentään... Liikkeitä esiteltäessä mun neiti aukaisi äänensä ihan kunnolla, eikä sitten ihan heti lopettanutkaan. Haukkumiseksi meni koko homma meidän osalta ja Pinja yllätti mut ihan täysin, tällä kertaa ei-niin-positiivisesti. Pöydällä Pinja seisoi hyvin ja hampaatkin tuomari sai katsoa ongelmitta. Liikkeet meni yksilöarvostelussa myös pelkäksi räkyttämiseksi ja toki tuomari halusi tietää, miksi mun neitokainen noin kovin haukkuu. Kerroin koiran olevan ensimmäistä kertaa tällaisessa tilanteessa sisähallissa ja stressaavan tilannetta. Lopulta Pinja sai H:n, johon olen tosi tyytyväinen, ilman mitään ennakko-odotuksia kun me sinne lähdettiinkin.

Arvostelu Gunnel Holmilta oli seuraavanlainen:

"Narttu, jolla epävarmat korvat, toinen pystyssä. Hyvä ylälinja ja pään muoto. Bluemerle-väritys liian suuret mustat läikät. Näyttää hieman hermostuneelta kehässä, haukkuu liikkeessä."

Eli hyvin lyhyt ja ytimekäs arvostelu sieltä tuli ja H oli tosi positiivinen ylläri. Tuo korvahomma kyllä harmittaa, sillä juuri sillä sekunnilla, kun tuomari kiinnitti huomionsa Pinjan korviin, se nosti katsettaan ylemmäs ja korva pompahti iloisena pystyyn.

Myös se harmittaa, että millainen arvostelu sieltä olisi tullut, jos Pinjan käytös olisi ollut toisenlaista? Tarkoitan siis hiljaista. :D Arvostelussa kun ei ollut esimerkiksi mitään neidin koosta (joka on siis periaatteessa hyvä asia, ettei se pompannut ekaksi tuomarin silmiin), karvalaadusta, liikkeistä, hännän kannosta tai silmistä.

Mutta meidän molempien ensimmäinen virallinen kehäkokemus oli tällainen ja tästä opitaan. Pitäisi päästä harjoittelemaan sisähalliin vaikka joihinkin mätsäreihín tässä talven aikana. Rankka päivä oli niin mulle kuin Pinjallekin ja eilisilta meni aika väsyneissä tunnelmissa, kun kotiin päästiin. Ninni oli kuulema kiltisti viettänyt isänpäivää kasvattajan luona. Kasvattaja oli mitannut Ninnin ja 29 cm on kertynyt korkeutta meijän soopelilapsukaiselle, joka on kasvanut ja vaalentunut väriltään ihan silmissä. Olipa kyllä hauskaa (ja vähän haikeetakin) katsoa tuossa yks päivä videoita, joita olin ottanut Ninnin ollessa n. 8-viikkoinen! Mikä pieni, tumma, pörröinen karvapallero se oikein olikaan. Ja nyt se on jo iso neiti, niin sievä ja pitkäkoipinen.

PS: Tämän päivityksen ulkoinen olemus on HIEMAN kökkö, sillä mulla on ollut VÄHÄN ongelmia tän bloggerin kanssa. Ongelmat johtuu varmaan siitä, että blogi alkaa olla kuvista täynnä ja uusi blogi on suunnitelmissa. Jospa joskus kerkeäisin sen värkkäämään, niin sais laitettua noita kuviakin näkyville taas (kun niillä on vaan niin kiva maustaa tekstiä!).