tiistai 17. heinäkuuta 2012

Pari muuttajaa

Huh, melkoisen rankka muuttoviikonloppu on nyt ohi ja melkein kaikki tavarat on saatu paikoilleen, jes! Pinja on ollut reipas muutto"apulainen", tai ainakin luullut olevansa hyvinkin paljon apuna, vaikka neiti on ollut lähinnä jaloissa pyörimässä ja muuttolaatikoiden kulmia jyrsimässä. Tosiaan lauantaina oli eka muuttopäivä ja mun vanhemmat oli meillä apuna täällä roudailemassa tavaraa ja siivoilemassa. Pinjalla oli kova työ pitää koko lauma koossa, kun joku oli aina jossain muualla kuin muut ja Pinja oli kuitenkin koko ajan mukana menossa. Ens kerralla kun muutetaan, niin parempi olis viedä tuo karvainen paimenneiti johonkin hoitoon, sillä kyllähän se melko stressissä oli. Nukkui koko sunnuntain sen jälkeen, kun mun vanhemmat olivat lähteneet ja jäätiin omalla porukalla järjestelemään kämppää asuttavan näköiseksi. Onneksi mulla on ollut tässä pari vapaapäivää, joiden aikana Pinja on saanut totuttautua uuteen asuntoon, eikä heti joutunut jäämään yksin koko päiväksi. Huomenna neiti saa olla sitten ekaa kertaa reilun 6 tuntia yksin täällä kämpillä, toivottavasti malttaa olla rauhassa.

Muuton uuvuttama
Pinja on innoissaan uudesta omasta pihasta, jossa saa juosta ja spurttailla mielin määrin. Yks hankinta meidän pitää pihalle tehdä, nimittäin puutarha-aitaa pitää ostaa kukkapenkkien suojaksi... Pinja kun on joskus erittäin kaiveluintoinen ja näiden parin päivän aikana on vuokraemännän kukkapenkit saaneet hieman kuoputusta. Että näin, aidatkaamme kukkapenkit siis!
Ite en oo todellakaan mikään viherpeukalo, mutta onhan nuo kukkaistutukset kivoja ja varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun liljat kukkii niin tuo piha on kyllä tosi nätti. Onneksi kaikki rehut, mitä tuolla pihalla kasvaa, eivät vaadi mitään sen kummempaa hoitamista. Pysyvät siis ehkä hengissä, toisin kuin meidän sisäkasvit, joista ei sitten puhutakaan.

Lipaisu!

Portinvartija
Meidän mätsäröinnit on jääneet tältä kesältä aivan kokonaan ja oottelen, että täällä Hämeenlinnassa tai lähialueilla niitä järjestettäisiin. Kauhean kauas ei viitsi lähteä ajelemaan mätsäreiden perässä, kun Pinjan käytös moisissa karkeloissa on viime kerroilla ollut vähän, hmm, kyseenalaista. Pitäis harjotella ennen seuraavia mätsejä, mutta jotenkin on jäänyt semmonen treenaus. Ei olla käyty Hämeen shelttien koulutuksissakaan kun viimeksi joskus toukokuussa, mutta ens viikolla vois mennä pitkästä aikaa, jos vaan on hyvä keli. Ei nimittäin oikeen innosta lähteä ajamaan tunnin matkaa päästäkseen sateeseen seisoskelemaan ja huonolla kelillä siellä tuskin on porukkaakaan. Odotan jo kovasti elokuun puolessa välissä olevaa shelttileiriä, taitaa olla kesän ainoa "reissu", minne pääsee. Koko perheen voimin sinne siis.



Jep, nurmikon vois leikata. Mutta kattokaa noita kukkia! Niin ja Pinjaa!
Uus Hellokitty-pallo, ai että!
Ainiin, pakko hehkuttaa! Eilen tuli lenkillä vastaan 7 viikon ikäinen kultaisen noutajan pentu. En oo sitten pitkään aikaan nähny mitään niin suloista, sen pennun mahakin oli niin pömppö, että meinas itku tulla! Ja se katse, voi apua. <3 Olin siinä sitten, että eihän tuosta oo kauaa, kun Pinja 7 kuukautta oli sen 7 viikkoa... Voi tätä ajankulua, ihan älytöntä. Mutta onhan tämä arki helpottanut tosi paljon, kun ei tarvi ravata ulkona jatkuvasti ja olla enää niiden ihan perusasioiden äärellä koko ajan.

Mutta mepä Pinjan kanssa jatketaan harjoituksia ja oispa kiva saada mitattua tuon neitin säkäkorkeuskin pitkästä aikaa. Kasvupatit kun ovat etujaloista tasoittuneet kovasti ja karvakin alkaa olla niin tuuheaa, että. Sinne se pentukarva vaan hupeni ja aikuiskarva on alkanut ottaa vallan...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti