Minne katosi aika?

Kesä on jo reippaasti ehtoon puolella ja blogin päivittäminen on jäänyt multa ihan toissijaiseksi asiaksi kesätöiden, koirien kanssa puuhailun, ystävien kanssa olemisen ynnä muun kesäaktiviteetin osalta. Omassa elämässä on ollut myös muutoksia ihmissuhteiden osalta ja olen nyt kahden koiran onnellinen yh-mamma, joten sekin on vienyt omaa aikaansa, eikä voimia ole hirmuisemmin ollut blogia päivitellä. Myös muiden blogien lukeminen on jäänyt tosi vähälle, joka on ollut aika jännä huomata. Eli edelleenkin hengissä ollaan ja sata lasissa porskutetaan, tai ainakin yritetään. Molemmat karvaneidit ovat pysyneet terveinä, enkä ainuttakaan (tässä vaiheessa koputan puupöytää...) punkkia ole kummastakaan onnistunut tälle kesälle löytämään. Tätä ihmettelenkin, sillä ollaan vietetty aikaamme lähinnä täällä Pohjois-Pohjanmaalla ja täällä noita punkkeja luulis lymyävän jokaisessa pusikossa. Merenrannallakin oon koiria pariin kertaan käyttänyt kahlailemassa Raahessa, mutta eipä sieltäkään ole punkkeja kotiinviemisiksi tarttunut! Valkosipulirouheen voima on nyt todistettu, sillä sitä olen syöttänyt molemmille muutaman kerran viikossa ruokaan sekoitettuna.

Tuuli tuiversi turkkeja Raahessa juhannuksen aikoihin

Vaikea päättää, että mistä aloittoittasin kuluneesta kesästä kertomaan, mutta ainakin päällimmäisenä tulee mieleen Oriveden näyttely 8.6., jonne osallistui molemmat tyttäret. Tuomarina oli Maret Kärdi Virosta ja jos tuomaritädin -hmmm- omalaatuisuudesta (?) olisin tiennyt etukäteen, tai ottanut siitä selvää, en olisi varmaankaan vienyt kumpaakaan neitokaista hänelle arvosteltavaksi. Mutta jälkiviisashan on hyvä olla ja tästäkin sitten jotain opittiin näin näyttelyharrastusta aloittelevana immeisenä. Ninni esiintyi junnunartuissa viimeisenä ja olin kyllä tyytyväinen tuon puuhkalapsen käytökseen kehässä. Se osaa ottaa niin lunkisti, toisin kuin isosiskonsa... Mutta HYLkyhän sieltä sitten tuli tuon yläpurennan takia. Harmittihan se, mutta tuo on asia, jolle itse en voi mitään. Toivoa on vielä purennan korjautumiseen, mutta saapa nähdä... Tuomari perusteli tuomionsa hyvin ja oli kiva, että kirjoitutti HYLsyn syyn arvosteluun. 

Mulle tuli ihan järjetön kiire vaihtaa Ninni Pinjaan luokkien välillä, koska Ninni tosiaan esiintyi luokkansa viimeisenä ja nuorten narttujen luokka alkoi välittömästi junnunarttujen jälkeen. Pinja esiintyi, noh, pinjamaisesti! Ninnin hengailu ja isosiskonsa perään vinkuminen kehän laidalla hermostutti "paita & peppu"-kaksikkoon kuuluvan merleneidin keskittymistä, joka siis hänkin esiintyi luokassaan viimeisenä. Mulla ei meinannun pokka pitää, kun tuomari kertoi harjoitusarvostelijalle Pinjan lihavuudesta. Tiedän, että kehässä olisi parempi pitää naamansa peruslukemilla, mutta kun en voi mitään yltiöpositiiviselle luonnolleni. Pinja pääsi myös mittatikun alle ja muistaakseni tuomari mainitsi kooksi reilun 40 cm. Eli terkut meille oli, että koira kotiin pienentymään niin korkeudeltaan kuin leveydeltäänkin. :D Pinjalle kuitenkin tulokseksi H, johon olin jälleen oikein tyytyväinen! Molempien neitien arvostelut löytyvät niiden omilta sivuilta.

Tehokaksikko

Miss Lyhytleuka hymyilee!

Kävipä meille tuossa kuukausi takaperin melkoisen pysäyttävä tapaus, sillä rakas soopelilapsi kävi tekemässä muutamat kuperkeikat auton alla. Oltiin ihan vain normaalilla iltalenkillä tuossa läheisen järven rantaa kiertävällä lenkkipolulla, jossa oon pitänyt koiria irrallaan. Siinä rannalla on sellainen patokohta, jossa oon antanut koirien käydä kahlaamassa ja niin ne nytkin kävivät vilvoittelemassa lämpimän päivän päätteeksi. Mulla oli kamera matkassa ja kyykyssä siinä kuvailin vaan menemään, kunnes kuulin auton äänen ihan läheltä. En muuta kerennyt tekemään, kun ottamaan Pinjaa pannasta kiinni, kun se sattui onneksi olemaan ihan mun vieressä. Ninni puolestaan juoksi "suoraan puskasta" tulleen auton alle, vaikka sille olin jo luoksetulohuudon kerennyt hihkaista. Siinä sitten huusin kurkku suorana, niin kuin oisin itte ollut hengenvaarassa, kun auto muutaman metrin eteni Ninnin pyöriessä sen alla. Auto onneksi pysähtyi ja Ninni singahti sen alta täyteen juoksuun kohti kotia. Karjasin Ninniä nimeltä muutamaan kertaan, jolloin se pysähtyi ja lähti juoksemaan autoa kohti haukkuen. Ninni tosiaan vaan haukkui autoa ja sieltä ulos tullutta kuskia, joka oli aika järkyttynyt itsekin ja kyseli, miten koiralle kävi? Koitin saada Ninniä kiinni, mutta neiti vaan räkytti autoa ja itse olin tilanteessa yllättävän rauhallinen, jonkinasteisessa shokissa kai. Kuskille muistelen sanoneeni moneen kertaan, ettei tässä mitään hätää ole, koirahan on ihan kunnossa kun se tuossa haukkuu ja kävelee neljällä jalalla... Koitin varmaan siinä tilanteessa rauhoitella itseänikin ääneen.
Kuski palasi autoonsa ja lähti samaan suuntaan, mistä oli tullutkin, kun olin saanut Ninnin viimein syliini. Vasta kun auto oli poistunut paikalta, mulle tuli aivan järkyttävä olo ja koko tilanteen tajusi vasta sitten. Siinä seisoin toinen koira sylissä ja toinen hihnassa vieressäni tollottaen mua, kun tärisin kauttaaltani ja itkin. Tutkin Ninnin raajat, selän, pään ja kaikki, eikä neidissä näkynyt jälkeäkään äskeisestä tällistä. Se käveli normaalisti kotiin ja söi, joi, teki pissat ja kakat ihan normaalisti ja jaksoi sisällä vielä hetken iltavilleillä Pinjan kanssa ennen nukkumaanmenoa. Uskomaton neiti!
Taisin tosiaan säikähtää itse enemmän tapahtunutta, kuin Ninni. Ei se ainakaan ole tuntunut saaneen mitään traumoja autoja kohtaan, kun ei niitä kohti hyöki, hauku tai muutakaan. Huh, tämän tapauksen jälkeen sitä on vain ollut onnellinen, että omistaa kaksi tervettä koiraa, joilla on kaikki raajat tallella. Sattumuksen jälkeen otin yhteyttä kaupungin ympäristöasioista vastaavaan henkilöön, joka lupasi hoitaa järven kuntopolun molempiin päihin puomit tms. kesän ajaksi, että autoralli järven ympäri loppuisi. No, eipä ole ainakaan kuluneen kuukauden aikana mitään puomeja tuonne reitille ilmestynyt, joka ei kyllä yllätä yhtään. Tuntuu, että aina pitää jonkun menettää henkensä, että asioihin saataisiin vauhtia, joka on kyllä ihan hemmetin surullista. Tämä Ninnin yli ajanut auto kun ei ollut ensimmäinen, joka kyseisellä autoilta kielletyllä reitillä ollaan nähty. 

Enää en tuolla järvellä kovin mielelläni lenkkeile, vaan oon onneksi löytänyt tästä vähän matkan päästä kangasmetsämaaston, jossa on koirien mieleen olevia hiekkamonttuja. Siellä ei autojen PITÄISI liikkua, joten koiria saa suht hyvällä omallatunnolla siellä juoksuttaa.

Ninni 1 v!

Eilen olikin sitten suuri päivä, nimittäin mun soopelilapsi ei ole enää vauva, vaan jo melkein aikuinen! Ninni täytti täyden vuoden ja eihän tuota ajan kulumista voi muuta kuin ihmetellä. Siitä tuntuu olevan vain hetki, kun vajaa vuosi sitten näin Ninnin ja sen pentuesisarukset ensimmäistä kertaa parin viikon ikäisinä "marsuina" pentulaatikon lämmössä tuhisemassa... Onneksi ei tällä hetkellä ole pentukuumetta tippaakaan, sillä on noissa kahdessa nuoressa neitokaisessakin ihan tarpeeksi tekemistä. 

Ens kuun alussa meillä olis Pinjan kanssa tiedossa ekat rally-tokokisat, jotka järjestetään Ylivieskassa lauantaina 3.8. Eli ei muuta kun alokasluokan liikkeiden kertaamista ja muistelua. Kiva päästä vähän kokeilemaan, miten tuollainen ihan oikea kisatilanne vaikuttaa meijän suorittamiseen. Muuten on nuo treenaamiset jääneet kyllä tässä kesän aikana tosi vähälle, mutta eiköhän me tästä ryhdistäydytä, kun on pakko.

Tähän loppuun vielä Pinjalta hymyterkut metsän siimeksestä, me jatketaan metsien koluamista ja nautiskellaan kesästä! 

Kesäloman alku ja Raahen mätsärit

Oma työharjoitteluni ja sen myötä blogin ylläpidolle liian kiireinen elämä päättyi perjantaina, tänään alkoi kahden viikon kesäloma! Loman jälkeen on jälleen työn aika ja kesäsuunnitelmat menivätkin uusiksi, kun sain kesätöitä täältä Pohjois-Pohjanmaalta, eli me vietetään kesä täällä koirien "mummulassa", mun vanhempien luona. Hyvää tässä on myös se, ettei koirien tarvitse olla pitkiä päiviä yksin, vaan luultavasti aina on joku meidän perheen neljästä jäsenestä kotosalla vuorotöiden takia. Kesäsuunnitelmien uusiksi menemisen takia jouduin perumaan paikkamme Ninnin kanssa pentuagilityssä, joka harmittaa vähän. Mutta tulevana syksynä sitten yritetään päästä agilityn alkeet -ryhmään (jos meidät vain mukaan huolitaan). Kerkiäähän sitä!

Pinja ja Ninni ovat jakselleet oikein kivasti täällä vähän pohjoisemmassa Suomessa ja viime lauantaina mentiin neitien kanssa Raahen mätsäreissä käymään. Hyvin meni molempien osalta näyttelyharjoitukset, Pinjan ollessa pienten aikuisten sinisten 3. ja Ninnin ollessa pienten pentujen punaisten 2.! Ninni käyttäytyi tosi rauhallisesti ja liikkeessä olisi voinut olla neidillä enemmän draivia. Pinjan liikkeet meinasivat mennä peitsaamiseksi, sillä kuuma päivä hidasti merleneidinkin menoa ja se kun on muutenkin taipuvainen löntystelyyn, niin sain olla kovin tarkkana esittäessäni sitä liikkeessä. Ei muuta kun reeniä ennen parin viikon päästä olevaa Oriveden näyttelyä.

Ninni parikehässä (voi tuota liehuhäntää!)

Ninnin ilme kertoo silkasta rakkaudesta pöytää kohtaan...

Parikehässä odotellaan tuomarin arvioidessa toista koiraa

Pinjan kanssa reeniä ennen kehää

Sinisten kehässä

Tunnelmia eiliseltä

Eilen oltiin käymässä iltalenkin aikoihin Alpuassa, jossa asustaa mun äidin isä. Koirat tykkäävät hirmuisesti kirmata papan nurmikolla menemään ja parisen tuntiahan meillä meni hujauksessa ulkoillessa maalaismaisemissa. Olisihan se ihanaa jonakin päivänä asustella itsekin semmoisella paikalla, jossa koirilla olisi lääniä juosta ulkona ilman, että se häiritsisi naapureita. Mutta ehkä joskus, kun osaa paikoilleen asettua, on työpaikka ja elämä muutenkin seesteisempää...

Seuraava kuvamateriaali on siis eiliseltä, olkaas hyvät. Minä tyttö matkustan parhaillaan Hämeenlinnaan ja tällä kertaa -yllätys, yllätys ilman koiria! Oli aika hurjaa jättää molemmat mummin & vaarin hoiviin viikonlopun ajaksi, mutta uskon että koirat pärjää ilman mua paremmin kuin mää ilman niitä. Niisk.

Hulja ja Hylje

Mitähän tässäkin oikeen tapahtuu? Pinjan ilme on ainakin aika -hmmm- mielenkiintoinen.

Tyrmäys!

Tuulitukat kaivon kannella

Kuin Yö ja Päivä

Piipa söpöstelee

"Harakkako se siellä?"

Aurinkoisen sunnuntain mätsärit

Kotiuduttiin tuossa hetki sitten Kempeleen mätsäreistä, jotka siis pidettiin kauppakeskus Zeppelinin vieressä olevan Musti&Mirrin parkkialueella. Mukana oli tällä kertaa Nala-labbis, joka osallistui "babypuppies"-luokkaan, joka oli erikseen 4-6 kk:n ikäisille pentusille. Ninni meni 7-12 kk:n ikäisten pienten rotujen pentujen luokkaan ja Pinja pienten rotujen aikuisiin.
Saavuttiin hyvissä ajoi paikalle ja kerkesin kuivaharjoitella tyhjässä kehässä molempien neitien kanssa ennen kehien alkua. Kuvamatskua ei tältä mätsärireissulta ole ihan hirveästi, sillä mulla ja Nalan omistajalla oli kehät samaan aikaan ja koko ajan sai pitää huolta siitä, että varmasti oli omalla vuorollaan kehässä. Meikäläisen neideistä ekana vuorossa oli Pinja ja parikehässä meillä oli vastassa welsh corgi. Pinja oli nätisti pöydällä ja siinähän se on kyllä aina malttanut seistä tuomarin lääppiessä, mutta liikkeitä vähän jännitin... Turhaanpa kuitenkin etukäteen pohdiskelin moista asiaa, sillä neiti P ravasi oikein hyvin ja punainen nauha saatiin.

Mätsäriseuralainen Nala (pian 5 kk)

Hei, me liikutaan!

Jäätiin odottelemaan punaisten kehää ja sitä saikin odotella, sillä pieniä aikuisia oli reilu 30 kappaletta. Punaisten kehässä Pinja meni jälleen kivasti, eikä hermostunut ollenkaan edellä ravaavalle koiralle, vaikka se hidastelikin ja oltiin välillä tosi lähellä sen takapuolta. Tuomari kätteli heti ekan liikkeiden esittelykierroksen jälkeen muutamia koirakkoja pois kehästä ja seisotti, tutkaili ja katsoi muutamilta koirilta yhtä aikaa liikkeitä (esim. kaksi samanrotuista koiraa kehotti liikuttamaan samaan aikaan muiden seistessä). Meidätkin käteltiin lopulta juuri ennen sijoittujien valintaa pois ja olin kyllä tosi tyytyväinen Pinjan kehäkäytökseen. Tämän päivän mätsäreissä oli kivaa aurinkoisen sään lisäksi sekin, että kaikki osallistujat palkittiin pienellä herkku- ja kalenteripalkinnolla.

Tässä tais just tuomaritäti olla tuomassa meille lohdutuspalkintoa, on ainakin oma ilme sen mukanen. :D

Ninniä vastassa oli parikehässä japaninpystykorva tai volpino italiano, en mää niitä niin hyvin erota! Mutta kuitenkin Ninni esiintyi tosi nätisti ja ennen kaikkea rauhallisesti. Pöydällä neiti ei mennyt ollenkaan mutkalle tai kyyristellyt selkäänsä, kuten parin viikon takaisissa Tuuloksen mätsäreissä. Punainen nauha siis myös Ninskille. Pienten rotujen pentuja ei ollutkaan kuin reilu 20 ja punaisten kehä tulikin aika lyhyen odottelun jälkeen. Siinä odotellessa tosiaan tein taas huomiota mun neitien luonteenpiirteiden erosta. Ninni on tosiaan melko sylivauva ja mun sylissä se nytkin nuokkui omaa vuoroaan odotellen. Pinja sen sijaan on hermoheikompi tapaus ja sille rauhottuminen tuollaisessa koiria vilisevässä paikassa on tosi haastavaa. Parempi tosiaan näin päin, sillä Ninniä tulen tulevaisuudessa enemmänkin näyttelyissä kuljettamaan kuin Pinjaa, joka saa keskittyä elämässään muihin harrasteisiin kuin näyttelykeikoiluun. Ninni meni sievästi kehässä tälläkin kertaa ja tuomari valitsi meidät neljänsiksi. Palkinnoksi saatiin Nutron penturuokaa 2 kg säkki, kakkapusseja, kalenteri ja punkkipihdit. Oikein tyytyväinen olin tämän päiväisiin näyttelyharjoituksiin ja onhan nuita mätsäreitä tulossa tässä kevään aikana täällä Vihannin lähistöllä melkein joka viikonloppu. Oikein saadaan kunnolla reenailla tulevia virallisia näyttelyitä varten molempien tyttöjen kanssa.

Ninni = karkaileva kengurusoopeli

Kuluneella viikolla ollaan totuttauduttu tähän Pohjois-Pohjanmaalla olemiseen ja hyvin on karvakaksikkokin sopeutunut "mummin ja papan" luona elettävään arkeen. Ninni aiheutti mulle muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen, sillä neiti päätti torstaiaamuna lähteä lenkillä omille teilleen. Minulla kun on tapana pitää koiria mahdollisimman paljon vapaana, niin oppipahan sitten tässäkin, että AINA koirien mielestä voi olla ulkona jotain mielenkiintoisempaa kuin mami (=allekirjoittanut). Koirat juoksentelivat hippaa ympäriinsä ja kun en ollut ihan skarppina, niin yhtäkkiä huomasin, että perässäni jolkotteleekin vain yksi koira. Siinä sitten huutelin aikani Ninniä ja kävelin ympäriinsä. Pinjakin oli vähän ihmeissään, mutta tuli silti hyvin mukana. Noin vartin etsiskelyn ja huutelun jälkeen lähdin takaisin kotiin, sillä eihän mulla ollut puhelinkaan aamulla lähtenyt epähuomiossa matkaan... Ei onneksi oltu kuin muutaman minuutin kävelymatkan päähän rantaan päästy, kun Ninni päätti kadota, mutta silti matkan varrella tuli taas mieleen yhtä sun toista, mihin suuntaan nuori neiti olisi voinut lähteä. Painajaismaisia ajatuksia päähäni lisäsi myös se, että sillä tiellä, jota pitkin aamulla kävelimme kohti rantaa, oli juuri parhaillaan lakaisukone putsaamassa katua... Helpotus oli kuitenkin enemmän kuin suuri, kun huomasin Ninnin seisoskelevan vanhempieni asunnon oven edessä sen näköisenä, että se oli siinä kauemminkin meitä odottanut. Iloisena neiti sitten juoksikin mua ja Pinjaa vastaan, kun se hoksasi meidät. Se oli todennäköisesti lähtenyt jonkun hajun tai linnun perään tai sitten vaan päättänyt lähteä kohti mummilaa ja ruokaa.

Tässä muutamat kuvat keskiviikolta, kun oltiin koirien kans lenkillä Mäntylammen maastossa ihanilla hiekkateillä.

Yhteinen kuopankaivuuprojekti

Hiekkaa kuonossa

Ninni yllätti mut myös eilen illalla ja tällä kertaa hyppäämällä keittiön pöydälle! Aikansa se tuossa mun vieressä pyöriskeli huomiota kerjäten ja sitten sillä vissiinkin meni hermot ja neiti päätti, että pakko kait se on tehä jotain repäsevää, että mamma mut huomaa... Jep, on se vaan melekonen kenguru.
Tänään vois ottaa neitien kans vähän näyttelyreeniä ja huomenna ois sitten mätsärit Kempeleessä, jonne nyt todennäkösesti ollaan menossa. Oispa vaan yhtä lämpönen ja selkeä keli huomennakin, kuin tällä hetkellä!

Seuraavat kuvat on tänään aamulenkillä otettuja.

Aamuvilliä

Erkkaritunnelmointia ja pohojoosen neidit

Viime lauantaina koitti Ninnin ensimmäinen virallinen kehäpyrähdys, kun suuntasimme Kiljavalle shelttierkkariin. Matkamme alkoi Hämeenlinnasta klo 7 ja matkaan pääsi myös junnunartuissa kisannut Abby -sheltti omistajineen. Vajaan tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Kiljavanrantaan ja rokotusten tarkastusten jälkeen kerkesimme hyvin kuivaharjoittelemaan muutaman kerran, ennen kuin klo 9 ensimmäiset kehät starttasivat.

Ninnin vuoro oli noin 11-12 aikoihin, en enää tarkalleen edes muista! Neiti esiintyi mielestäni oikein kivasti siihen nähden, miten paljon ollaan päästy näyttelyharkkailemaan häiriössä. Liikkeet menivät aika häntä antennina -meiningillä ja Ninniä olisi kovasti kiinnostaneet kehän ulkopuolella olevat ihastuttavat toiset sheltit. Pöydällä Ninni antoi tosi hyvin käsitellä itseään, seisoa se malttoi nätisti ja oli oikeasti ihanan rauhallinen. Taisi tehdä pari tuntia siinä hälinässä hyvää tuolle pirtsakalle soopelitapaukselle, kun kehässä ei tarvinnut ylimääräisiä askelkuvioita tai mitään muutakaan asiaankuulumatonta suorittaa.

7-9 kuukauden ikäisiä narttupentuja oli ilmoitettu mukaan 16 kappaletta ja saattoi niistä joku olla poiskin. Kilpailuluokassa meidät käteltiin pois ensimmäisten joukossa ja Ninnin arvostelu löytyy neidin omalta sivulta. Kertakaikkiaan olin niin kovin tyytyväinen Ninnin käytökseen ja esiintymiseen, että tästä on hyvä jatkaa! Ainoa asia, mikä nyt vähän jänskättää, on tuo Ninnin tällä hetkellä lyhyt leuka, josta johtuen sillä on yläpurenta. Neiti täytti maanantaina 9 kuukautta ja toivon enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä, että se siitä korjaantuisi. Pidetään peukkuja!

Kuva: Satu Tuominen

Sunnuntaina ajelin koirien kanssa tänne Vihantiin mun vanhempien hoteisiin viideksi viikoksi punkkaamaan, sillä mulla on työharjoittelua tuossa 30 kilometrin päässä toukokuun loppupuolelle asti. Koirat on jälleen hyvin sopeutuneet tähän "maalaiselämään", vaikka tosiaan taidetaan asua täällä enemmän keskustassa kuin Hämeenlinnassa. Tänään meillä oli tarkoitus lähteä käymään Kempeleen mätsäreissä, mutta mätsäriseuralaisella, eli Nala-labbiksella olikin mennyt massu sekaisin. Tämä ilta pyhitetään siis aurinkoisessa säässä lenkkeilylle ja rentoutumiselle! 

Kevään viimeinen rally + erkkarijännitystä

Kotiuduttiin just tyttöjen kans JANKK:in hallilta, kun meillä oli tosiaan Pinjan kans viimeiset rallytreenit tälle keväälle. Syksyllä sitten mahdollisesti jatketaan ohjatusti ryhmässä, mutta jos me sitä ennen käytäis kisaamassa (!!!) kesän aikana ainakin kerran alokasluokassa. Ite vaan oon niin epävarma lähtemään kisaamaan, koska tiedän oman jännitykseni vaikuttavan niin paljon koiraan. Pitäis vain rohkaistua ja luottaa siihen, että osataan alokasluokan liikkeet ja mennä kisoihin rennolla asenteella ilman mitään suurempia odotuksia. Tämä on meikäläiselle paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta joskus pitää uskaltaa mennä sinne oman mukavuusalueen ulkopuolellekin!

Meillä oli tosi kiva treeni äsken ja tehtiin rata kahteen kertaan, sillä meitä oli vain 3 koirakkoa, joten aikaa oli hyvin. On se vaan hauska huomata, että vaikka meninkin ilman koiraa kahteen otteeseen radan kuivaharjoitteluna, niin silti sitä onnistuu mokailemaan heti kolmannen tehtäväkyltin kohdalla kun koira on mukana! Oli täyskäännös oikeaan ja minä siinä sähelsin semmosen 270 asteen käännöksen ja ihmettelin, että miten meidän edessä ei olekaan seuraavaa tehtäväkylttiä... Joo-o, no kannattais varmaan oppia lukemaan tai jotain.

Pinja teki töitä innolla, mutta huomasin kyllä neidin väsyneen Musti&Mirrissä vierailusta. Ollaan muutettu siis eri puolelle Hämeenlinnaa ja nyt meillä on kävelymatkan päässä lähin M&M. Päätin sitten tänään iltapäivälenkin yhteydessä käydä kyseisessä liikkeessä treeninameja ostelemassa ja onhan siinä toki enemmän ihmettelmistä noilla tytskillä kuin normilenkillä.
Ninni pääsi tosiaan mukaan odottelemaan autoon Pinjan ja minun treenaillessa. Lopussa meille jäi semmonen 10 minuuttia luppoaikaa ja Pinjan ollessa väsyneen oloinen, kävin vaihtamassa merleneidin mörköikäiseen soopeliin. Ninnille teki hyvää vähän päästä ihmettelemään hallin hajuja ja vieressä treenailevia koirakoita. Bongasin näyttelypöydän hallilta ja nostin neidin sen päälle. Muutamaa ihmistä pyysin katsomaan Ninnin suuhun ja yllättän hyvin meni tämä ex-tempore -pöytätreeni, sillä neiti N ei näyttänyt jännittävän enää, kun joku outo ihminen tuli tirkistelemään sen suuhun. Toivon nyt tosissaan, että Ninni osaisi myös huomenna käyttäytyä yhtä rauhallisesti pöydällä kuin tänään. Huomisesta puheenollen on muuten semmonen jänskätys päällä nyt, ettei oo tosikaan! Pitäis ens yönä malttaa nukkuakin ja aamulla ois herätys 5:30, että varmasti keretään näyttelypaikalle hyvissä ajoin palloilemaan ennen kehän alkua. Nyt vielä vähän tavaroiden tsekkausta ja iltalenkin jälkeen Ninnin rinnuksen, mahanalusen ja koipien pesu.

Sade ei haittaa meijän Pinjaa

Kurarallia!

Ninski