Arkailija ja mörköilijä

Pätevä puolivuotias

"Ninni, istu!"

"Hyvä tytöt! Ja sitten hymyä!"

Eilen mulla oli vapaa aamupäivä ja otinpa kameran esille pitkästä aikaa. Muutamat posetukset sain tytskistä rahin päällä ja kyllähän se vaan taitaa niin olla, että Ninni on jo melkein aikuisen shelttinartun mitoissa. Eilen mittailin Ninniä sukkapuikon ja rullamitan avulla ja noin 34 cm sain tulokseksi. Pientä kasvunpattia etukoivissa on, kun oikein tunnustelee ja ekat juoksut saattaa alkaa hetkenä minä hyvänsä, ainakin jos miettii soopelilapsen aktiivisuutta Pinjan astumisyrityksiin... Tuskinpa tuosta Pinjan kokoista tulee, sentin jos vielä kasvaa niin oisin onnellinen näyttelyitä ajatellen! Agilitya en ole vielä Ninnin kohdalla ajatellut, kun en kyseistä lajia ole edes Pinjan kanssa vielä kokeillut. Mutta jos se tuosta kasvaa yli 35 cm:n, niin pikkuinen medihän tuo kakru kumminkin olis.

Ninni on tullut kunnon mörköikään ja meidän vakiolenkkireiteillä on pari sellaista pihaa, joissa on koiria häkissä. Toisessa pihassa on 3 siperianhuskya, joita Ninni komentaa häntä niin ylhäällä ja pörröllään, kuin vaan sheltillä olla voi. Ninnin suusta kuuluu puhinaa, haukkumista ja urinaa, kun tätä kohtaa ohitetaan. Onneksi neiti on yhtä perso nameille, kuin Pinjakin, joten ohitukset menee ihan ruokanappulankin voimalla hienosti (jos vaan hihnan toinen pää on hereillä ennen, kuin koira on hoksannut, missä kohdassa ollaankaan menossa). Toisessa (Ninnissä puhinaa aiheuttavassa) pihassa on kaksi bernhardinkoiraa (oi, mun lapsuuden haavekoira!), joille pitää myös näyttää, kuinka iso ego voi pienellä sheltillä olla. Pinjan reaktio tällaisiin häkkikoirakohtiin on puolestaan "pakene vielä kun voit!". Että voikaan olla kaksi niin erilaisilla luonteilla varustettua neitokaista saman katon alla asumassa. Pinjahan oli pentuna melko rohkea ja utelias, mutta muutaman huonon kokemuksen myötä siitä on tullut melkoisen varautunut suuria, haukkuvia koiria kohtaan, vaikkakin koirat olisivat häkissä metrien päässä. Toivonkin, ettei Ninnille sattuisi vastaavia juttuja, eli pihasta hyökkäilyjä tai metsässä yllättäen irti pääseviä koiria, joita omistajansa eivät pysty hallitsemaan tai minä en niitä pysty häätämään. Tottahan se on, ettei tuollaisia kohtaamisia voi kauheesti ennakoida, eivätkä kaikki koirat ole 100 % omistajiensa kontrollissa koko ajan. Valitettavasti.

Pinjan kanssa mennään perjantaina pitkästä aikaa rallyyn Jankk:in hallille. Harmi, kun ei olla päästy treenailemaan ryhmässä nyt hetkeen, kun viime viikonloput on mennyt reissatessa tai sitten harkat ollaan peruttu. Kotona ollaan muisteltu alokasluokan liikkeitä ja hyvin Pinja ne tuntuu muistavan, vaikkakin tarvitsee vielä useimpiin käsiapua aluksi muistutksena. Muutaman toiston jälkeen se tuntuu muistavat paremmin, että "ahaa, tää olikin tää juttu, mitä multa pyydettiin!".

Pitkästä aikaa...

Eipä oo tullut hetkeen blogia päivitettyä, mutta tässäpä sitten kuulumisia ja kuvia kuluneelta viikolta.
Viime viikonloppu me vietettiin Kuopiossa kummipojan 1-vuotissynttäreillä ja kavereita moikkaamassa. Neitokaksikko pääsi hoitoon lauantaina Nami-koiran luokse ja Ninni olikin ilahduttanut pissaamalla toisen hoitajansa SYLIIN. Voi nolo! En kyllä vieläkään tajua, miten se on voinut oikeen tapahtua, mutta kunnon lätäkön neiti oli kuulemma lorottanut sohvalla istuvan ihmisen syliin. Muuten viime viikonloppu menikin sitten ilman mitään vahinkoja ja nautiskeltiin pitkistä kävelylenkeistä järven jäällä.

Muuten meille onkin tällä viikolla kuulunut kämpän etsintää, sillä vuokranantaja päättikin laittaa tämän meidän nykyisen asunnon myyntiin. Alkujärkytyksestä selvittiin ja heti samaisena päivänä, kun kuultiin tästä, niin alkoi armoton asunnon etsiminen. Muutamaa asuntoa kerettiin käydä katsomassa kunnes samasta kahden rivitalon taloyhtiöstä, jossa me nyt asutaan, onkin piakkoin vapautumassa juuri samankokoinen päätyasunto, kuin missä nytkin asustetaan! Ihan mahtavaa, kun ei tarvi 20 metriä pidemmälle kantaa tavaroita ja koiratkin tottuvat varmaan nopeammin uuteen asuntoon, kun samaan pihapiiriin saavat jäädä asumaan.

Ninnin suu alkoi haiskahtamaan oudolle jo jokin aika sitten ja suuta päivittäin tsekattuani ajattelin, että varmaan siellä vielä tikkejä on, vaikkakin tikkien kohdalle olikin kertynyt harmaat karvapallerot, jotka olivat peräisin turkintiputtaja-Pinjasta. Karvatuppoja sai hyvin yläikenestä kiskottua, mutta alhaalta niistä ei meinannut millään saada otetta, eikä rimpuileva pentu tietenkään auttanut asiaa.
Varasin torstaiksi ajan Helmeen tikkien poistoon ja ehdin jo miettiä, että onkohan Ninnin suussa joku tulehdus, kun se haisee niin pahalle. Helmessä lääkäri katsoi suuhun ja totesi, etteivät kaikki tikit ole vielä sulaneet ja että niihin tarttuneet karvat aiheuttavat suuhun ikävän hajun.
Sitten alkoikin operaatio tikkien poisto, joka sujui aluksi ihan hienosti. Olin varalta paastottanut Ninniä 8 tuntia, jos se jouduttaisiin rauhoittamaan operaation ajaksi. Minä pidin Ninniä kiinni ja lääkäri saikin nypättyä ylhäältä molemmilta puolilta tikit suht helposti pois, vaikka penska pullikoikin vastaan jo tässä vaiheessa melko terävänä. Alhaalta tikit olikin vaikeampi ottaa pois, sillä ne olivat vähän piilossa, tavallaan pienessä "kuopassa". Tähän tarvittiinkin sitten hoitajan apua ja niin minä pidin Ninniä kiinni ja sen etujalkoja supussa, lääkäri piti vastaantaistelevan soopelin suuta auki ja hoitaja nyppi pinseteillä tikit pois. Koko homma kesti noin 20 minuuttia ja hiki siinä meinasi tulla, niin kovasti Ninni hankasi vastaan. Lääkäri kehui Ninniä päivän reippaimmaksi asiakkaaksi, kun selvisi moisesta ilman rauhoitusta. Sheltiksi N on kuulema yllättävän kovapäinen yksilö ja sehän oli ihan mielenkiintoista kuulla jonkun muunkin suusta, mitä itse on huomannut...
Kotimatkan neiti N nukkuikin takapenkillä häkissä pois väsymystään ja minä olin kovin tyytyväinen, ettei neidin suussa ollutkaan mitään tulehdusta, vaan hajun aiheuttaneet karvatupposet saatiin pois.

Pinjan kanssa ei olla päästy rallya harrastelemaan ja eiliset harkat oltiin peruttu hallissa olevan valmennuksen takia. Ensi viikollakin meillä jää treenit väliin, kun mää oon lähdössä Turkuun viikonloppureissulle.

PS. Kannattaa koittaa onneaan ja osallistua arvontaan, jossa voi voittaa lahjakortin koirahierojalle! http://senttico.blogspot.fi/2013/01/osallistu-ja-voita-hieronta-lahjakortti.html#comment-form

Sohvanvaltaajat

Namia!

 Loput kuvat onkin otettu tänä aamuna metsälenkiltä.

"Ihan varmaan siellä menee joku hiihtäjä..."

Pinja pysähtyi sekunniksi poseerausasaentoon ja heti salamavalot alkoivat räiskyä!

Matkanjohtajamme Ninni

Puunrungon tutkijat

Kuonot kohti tähtiä!

Loppuun Pinjan tähtisilmä-terkut.

Vuoden ekat rallyt ja Ninnin hammashommat

Perjantaina oltiin vuoden ekoissa rallyharkoissa ja kertailtiin alokasluokan liikkeitä kahden eri radan muodossa. Tällä kertaa meitä oli vain 3 koirakkoa, joten kaikki sai mennä neljä kertaa molemmat radat läpi, joka oli kyllä tosi mahtava juttu näin pitkän tauon jälkeen. Pinja muisti hyvin liki kaikki liikkeet, itselläni oli sen sijaan vähän hakemista siinä, missä kohti liikkeet tulee suorittaa tehtäväkyltteihin nähden. Käännöskylttien kohdalla liike suoritetaan kyltin edessä, mut liikkeet tulee suorittaa 45 asteen kulmassa takaviistossa kylttiin nähden. Se on tarkkaa hommaa!
Olin iloisesti yllättynyt Pinjan intensiiviseen tekemiseen pitkästä aikaa halliolosuhteissa, nakinpalat tekivät kauppaansa. Pinjan turha hallissa haukkuminen on myös vähentynyt syksyisestä ja uskon, että kyllä siitä vielä vähemmän äänekäs, jos ei kuitenkaan ihan hiljainen, koira saadaan harjoittelulla aikaiseksi.

Mulla on mieli jo ihan keväässä ja kesässä ja näin ollen myös tulevissa näyttelyissä. Lisäilinkin tuohon "Tulevaa"-kohtaan muutamia näyttelyitä, joihin mielellään oisin Ninniä viemässä. Muutamaan ulkonäyttelyyn ajattelin Pinjankin ilmoittaa mukaan. Saa nyt kumminkin nähdä, moneenko näyttelyyn lopulta päästään, kun kesätyöhommatkin on mun osalta vielä yhtä kysymysmerkkiä.

Ninnin suuhaavat ovat alkaneet parantua hyvin ja joka päivä oon tikkikohtia taputellut Corsodyl-nimiseen tököttiin kastetulla pumpulilla. Silti tuon pennun henki haiskahtaa melko oudolle ja suoraan sanottuna pahalle. Mutta jospa suun haju parantuu samaan tahtiin haavojen kanssa... Vielä reilun viikon ajan Ninni saa syödä turvotettuja nappuloita ja lihaa, mutta onneksi luita voi antaa jo tiistaina pureskeltavaksi. Yllättävän hyvin penskalla on mennyt ilman kovaa purtavaa ja lattialistat ym. houkutukset se on jättänyt rauhaan. Kipulääkettä oon antanut sille nyt joka päivä ihan varmuudenkin vuoksi ja eipä tuo ole näyttänyt mitenkään kipuilevankaan. Lääkkeen antaminen on onnistunut tosi hyvin, sillä se on nestemäisessä muodossa ja ruiskulla vaan tähdätään tökötti suuhun.

Tikkisuu poseeraa

Ostin eilen Musti&Mirristä täyskumisen pallon, jossa on naru kiinni. Sillä ollaan tässä viikonlopun aikana muutamaan otteeseen leikitty, jotta saataisiin Ninnin alakulmurit kasvamaan paremmin oikeille paikoilleen. Oikealla puolella tilanne on huolestuttavampi, sillä alakulmuri kasvaa juuri kitalakea kohti. Vasemmalla puolella kulmuri on sentään asettunut omaan "uomaansa", eikä onneksi paina kitalakea vasten. Sormella olen myös alakulmureita nitkutellut olospäin, mutta arvatakin saattaa, ettei sopulineiti ole tästä hommasta kovinkaan innoissaan...

Mikä ihana aamu! Eikä pakkastakaan kuin reilu -10 astetta...

Biibaa

Tytöt mättähällä

Ninni hamppilääkärissä

Tiistaina Ninni pääsi eroon viheliäisistä maitokulmureistaan, kun matkasimme Tervakoskelle Eläinlääkäriasema Helmeen. Lääkäri katsoi ensiksi kulmahampaiden tilanteen ja totesi, että hyvä ne on pois ottaa, etteivät ala vaivaamaan pysyvien hampaiden kasvua. Tilanne oli siis se, että ylhäällä näkyi puolet rautakulmureista ja alhaalla ne olivat kasvaneet liki samaan mittaan maitokulmureiden kanssa. Alakulmureita tulee myös nitkutella päivittäin ulospäin, etteivät ala painamaan kitalakea, sillä ne ovat päässeet kasvamaan suussa vähän liian sisäänpäin.
Mutta tosiaan sydämen kuuntelun ja punnitsemisen (Ninnillä painoa tällä hetkellä 5,6 kg) jälkeen lääkäri antoi nukutusaineen ja jäimme hetkeksi Ninnin kanssa kahdestaan viihtyisään pieneen huoneeseen. Siellä Ninnin jalat eivät enää muutaman minuutin jälkeen meinanneet kantaa ja otin pennun syliini, johon se sitten nukahtikin. Laskin Ninnin varovasti viltille lattialle ja pian hoitaja tulikin antamaan vielä vähän rauhoitetta, sillä Ninni ei ollut vielä ihan täydessä unessa kuitenkaan. Hoitaja kantoi Ninnin operaatiohuoneeseen ja minä lähdin käymään kotona Pinjaa lenkittämässä sillä aikaa. Eipä tuonne Tervakoskelle mennytkään ajomatkassa kuin 20 min, joten ihan hyvillä mielin jätin Ninnin sinne operoitavaksi.

Olipa kyllä outoa käydä yhden koiran kanssa lenkillä pitkästä aikaa! Onneksi naapurin lapinkoira-Pietu tuli omistajineen mukaan lenkille eikä olo ollut enää niin orpo.
Parin tunnin päästä ajelin Ninniä hakemaan ja kuulinkin odotushuoneeseen asti, kuinka mun pieni siellä itkeskeli... Neiti oli siis ihan hereillä jo ja hoitaja kantoikin tokkuraisen pennun pian mun luokse. Olihan se kyllä ihan reppanan näköinen, mutta pysyi jo hyvin pystyssä ja ulos teki pissatkin heti, kun sinne päästiin.
Autoon Ninni nukahti heti ja kun päästiin kotiin, niin hetki meni pennulla nukkuessa, mutta aika nopeasti se virkostui ja sain antaa liotettuja nappuloita noin puolikkaan normaaliannoksesta naudanmahalla höystettynä.  Hyvin meni ruoka alas ja ilmekin kirkastui heti, olihan tuota pentua pitänytkin paastottaa koko tiistaipäivä.

Ninnin tiistai-illan fiiliksiä

Koko illan ajan Ninni oli tosi levoton, vinkui ja vikisi koko ajan ja haahuili ympäri kämppää. Ainoastaan syliin neiti malttoi rauhoittua ja olisikin ollut sylissä varmaan koko illan hoidettavana. Voi vain kuvitella, että suussa ei kovin kivalta tuntunut. Kipulääkettä Ninni saa nyt noin viikon ajan tarpeen mukaan ja apteekista kävin ostamassa suuhaavanpuhdistusainetta, jota pari kertaa päivässä
tuputetaan tikkien päälle.
Pinjakaan ei oikein ollut oma itsensä koko iltana, vaan se pelkäsi oudosti käyttäytyvää Ninniä! Liekö se säikähtänyt niin kovasti sitä, kun meni heti Ninnin tultua kotiin moikkaamaan pikkusiskoa iloisena ja haisteli tungettelevasti sen suuta. Ninnihän ei tästä tykännyt vaan ärähti liian päällekäyvälle isosiskolleen. Pinja siis pyrki koko illan mun selän taakse piiloon ja vältteli Ninniä minkä kerkesi.
Onneksi keskiviikkoaamuna meininki oli jo ihan normaali ja koirat leikkivät keskenään Ninnin palauduttua "normaalivauhtiinsa".

Karvanlähdön kuningatar

Viikonloppukuulumisia

Hiphei, oonpa ollu melkoisen laiska päivittelemään blogia kuluneella viikolla ja siihen syy löytyy tuosta ihanasta koulusta, jota parhaillaan käyn. Melkoisesti hommia olisi tehtävänä ennen hiihtolomaa (jota jo niin kovasti odotan!!) ja sen jälkeen starttaavaa, koko loppukevään kestävää harjoittelua.

Mutta nyt joka tapauksessa asiaan, eli noihin kahteen sängyn tällä hetkellä valloittaneeseen karvaneitokaiseen! Ollaan tänään ulkoiltu ihanassa säässä pakkassäässä, kun aurinkokin päätti muistuttaa olemassaolostaan. Aamupäivällä käytiin Ninnin kanssa Hämeensaaren Mustissa&Mirrissä haistelemassa muita alle vuoden ikäisiä koiruuksia. Yllätykseksemme kauppa kuhisi jo 11 aikaan pennuista ja niiden omistajista. Oli berniä, belgiä, maltankoiraa, collieta, x-rotuista, valkkaria, pinseriä ja cairnia. Onneksi sentään mahduttiin joukkoon ja Ninni oli aika reipas tyttö, kun uskalsi kaikista isoimpiakin kavereita moikkaamaan häntä heiluen. Välillä piti toki jänskättää ja kiipeillä tuntemattomien ihmisten syleihin turvaan ja heidän kasvojaan puhdistamaan. On mulla vaan melkoisen avoin soopelipentu!
Parasta tuossa pentutapaamisessa oli ehdottomasti 3 kuukauden ikäinen berninpentu, semmonen lössykkä nalle, joka ei oikein tuntunut tajuavan kokoaan. Ninniä vähän hirvitti, kun kyseinen pentu meinasi ihan väkisin kiivetä mamin (=meikäläisen) syliin ja pitihän neidin sitten sanoa mielipiteensä asiaan haukkumalla parin metrin päässä.

Ninnillä tais jäähä hammashymy päälle...

Ainiin, melkein oon unohtanut kertoa Ninnin kulmahampaista, joista yksikään ei siis ole vielä näyttänyt irtoamisen merkkejä, vaan pysyvät edelleen tiukasti paikoillaan. Rautakulmurit ovat puskeneet itsensä alhaalla jo liki ohi maitohampaitten ja ylhäälläkin rautakulmurit ovat jo puolessa välissä kasvamassa. Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin varata aika Tervakoskelle eläinlääkäriasema Helmeen ensi tiistaiksi, jolloin Ninni pääsee noista viheliäisistä maitokulmureista eroon. Oon siis koittanut kaikki kommervenkit; vetolelut, luut (niin aidot kuin naudannahkaisetkin), nitkuttelut ja riekkumiset Pinjan kanssa. Taitaa olla juurta noissa kulmureissa enemmän kuin uskallan edes kuvitella, vaan tiistainapa sen sitten näkee.

Eilen harmitti kyllä melkoisesti, kun meidän rally-tokoharkat oltiinkin peruttu hallin varauksessa sattuneen infokatkoksen takia. No, ensi viikolla sitten starttaa meidän tämän vuoden rallyt vasta. Sitä ennen pitäisi kunnostautua ja kertailla alokasluokan liikkeitä...

Sisarusrakkautta

Tämän päivän pihaleikkejä

Pinja 1 v 1 kk

Ninniä koitin mittailla tuossa viikolla ja mitta näytti n. 33 cm. Huomenna mennään käymään kasvattajan luona kylässä ja siellä toivottavasti saadaan tarkempi mittatulos mun pian puolivuotiaasta neitokaisesta. Puntari meillä on edelleen rikki, mutta luulen ettei painoa ole hirveästi tullut lisää siitä 5,1 kilosta tässä parin viikon aikana.

Ninni 5 kk 3 vko

Kuluneen vuoden muistelua

On kai sanomattakin selvää, että kulunut vuosi 2012 oli yksi elämäni parhaista ja koirarikkaimmista. Toki vuoteen mahtui myös heikompiakin hetkiä, mutta positiivisuuteen taipuvaisena ihmisenä en jaksa alkaa murehtimaan menneitä ei-niin-kivoja juttuja, vaan keskityn mieluummin onnistumisiin ja ilon hetkiin!
Nyt seuraa siis kuukausi kerrallaan menneen vuoden muistelua.

Tammikuussa varmistui, että haave omasta shelttinartusta toteutuu viimein ja Pinjaa kävimme katsomassa ekaa kertaa 4-viikkoisena 7.1. Mäntässä. Toinen visiitti kasvattajan luokse olikin sitten 21.1. Vuoden ekat viikot menivät pentuhypetyksen voimin kuin siivillä. Tuli hankittua kaikki mahdollinen valmiiksi ja nimiehdotuksia Pinjalle oli rutkasti muitakin. Niistä mainittakoon mm. Ruu ja Varpu. Loppujen lopuksi pennun nimeksi varmisui tammikuun viimeisen päivän iltana Pinja. 

Helmikuun ensimmäinen päivä 7-viikkoinen Pinja-lapsonen käytiinkin hakemassa meille pakkasen paukkuessa ulkona liki -30 asteessa. Helmikuu meni sitten uuteen perheenjäseneen tutustuessa.

Maaliskuussa matkattiin Pinjan kanssa ekaa kertaa Vihantiin mun vanhempien luokse autolla liki 6 tunnin matka ja sama matka Hämeenlinnaan palatessa taitetiinkin junalla. Tässä kuussa käytiin myös kasvattajan luona kyläilemässä ja Pinja pääsi painimaan hurjasti Helmi-siskonsa kanssa. Pinjan matkapahoinvoinnin kanssa alettiin tässä kuussa painiskelemaan.

Huhtikuu toi tullessaan Pinjan ensimmäiset mätsärikokemukset ja niissä ihan hienon menestyksenkin (oli elämänsä toisissa mätsäreissä pienten pentujen SIN 2.). Alettiin käydä myös Hämeen shelttien järjestämissä koulutuksissa Kangasalla.

Toukokuussa ravattiin mätsäreissä ihan urakalla ja hyvää menestystähän sieltä tulikin; Pinja oli pentujen SIN 2., PUN1 BIS 7. ja PUN2. Tässä kuussa kävin Riikka Lahden raakaruokinnan perusteet -luennolla ja innostuin aiheesta enemmän. Innostus aiheeseen ei näköjään ole vieläkään riittävä, sillä molemmat koirat syövät edelleenkin myös nappulaa (raa'an lihan ja sisäelinten lisäksi)! ;) Muuten toukokuu sitten menikin auringosta ja saapuvasta kesästä nauttien.

Kesäkuu meni itseni kohdalla töitä tehdessä ja Pinjan kanssa lenkkeiltiin paljon pitkin Aulangon metsiä. Pinja meinasi joutua eläinlääkärin operoitavaksi katkenneen kulmahampaansa takia, mutta onneksi sainkin perua hampaan leikkausajan, sillä pikkunaskali lähti lapasta repiessä eräänä onnekkaana lauantaipäivänä. Tässä kuussa Pinja aloitti todellisen pelleilynsä mätsärikehässä ja kyseistä teinimeininkiä jatkuikin sitten useamman kehäkeikoilun ajan...
Juhannuksena Pinja pääsi (=joutui) tekemään tuttavuutta järviveden kanssa ekaa kertaa. Juhannuksen jälkeen Pinja pääsi kokeilemaan myös koirakylpylän allasta. Meidän uimaharrastus ei kaiken yrityksen myötä ehkä jatku, sillä neiti ei ihan hirveesti tuosta kovin märästä elementistä perusta.
Tässä kuussa alkoi kyteä myös pienenpieni unelma pikkusiskon hankkimisesta Pinjalle...

Heinäkuussa Pinja pääsi Savonlinnaan mökkivisiitille mukaan ja harjoitti vesipelastuskoiran duuniaan tippumalla kahdesti saman päivän (tai oikeastaan saman tunnin) aikana laiturin päästä veteen.
Muutettiin opiskelijakerrostalosta rivariin jossa on ihana, aidattu piha! Pinja saikin siellä heti kirmailla ja nautiskella kesästä kärpäsineen. Muuten tämäkin kesäkuukausi meni suurimmaksi osaksi töissä, kouluhommat sai aika tehokkaasti unohtaa!
Pinjan sisäsiisteys alkoi olla jo tosi hyvällä mallilla heinäkuussa, mitä nyt muutamia vahinkoja sattui lähinnä yksin ollessa.

Elokuun alussa kävin katsomassa parin viikon ikäisiä soopelilapsia Rosebridge's-kennelissä. Tässä vaiheessa olin asiasta vielä tosi hyshys ja avopuoliskon myönnytys toisen koiran ottoon alkoi.
Pinjalla alkoivat ekat juoksut ja meidän merleneidin lapsuus loppui... Villi nuoruus siis alkoi mukavasti Hämeen shelttien järjestämällä kesäleirillä Urjalan Taikayö-campingissä. Shelttileiri oli kyllä koko kesän kohokohta ja touhukas viikonloppu otetaan kyllä tänä vuonna uusiksi, jos vaan aikataulut antavat myöden! Olin tässä kuussa ekaa kertaa erossa Pinjasta kokonaiset kaksi yötä (siis täähän on ihan mahottoman mainitsemisen arvoinen asia...)!

Syyskuussa alkoi neljän kerran mittainen Tokon alkeet -kurssi ja oli tosi mahtavaa päästä aloittamaan Pinjan jokin harrastus ohjatusti. Itselläni opinnot jatkuivat ja samalla hoksasin yhtäkkiä syksyn saapuneen. Pinjalle hankittu sademantteli oli kovassa käytössä tässä kuussa.
Tämän kuun kohokohdaksi yltää kuitenkin ehdottomasti Ninnin meille saapuminen! Neiti haettiin meille lauantai-iltana 8.9. ja siitä alkoi kahden koiran kanssa eläminen. Ninnin myötä alkoi jälleen jatkuva pihalla ramppaaminen ja sosiaalistaminen.

Lokakuu oli kunnon harrastuskuukausi, kun aloitettiin Pinjan kanssa rally-toko ohjatusti Janakkalan koirakerhossa. Pinja pääsi pitkästä aikaan mätsäreihin muistelemaan näyttelykäyttäytymistä ja yllätti iloisesti ollen BIS 4.! Tuon hyvän mätsärikokemuksen seurauksena sain mielenhäiriön ilmoittaa Pinjan Jyväskylä KV-näyttelyyn. Pinja pääsi myös ekaa kertaa hierojalle, eikä suurempia jumeja onneksi löytynyt.
Ninnin kanssa opeteltiin perusjuttuja: hihnassa kulkemista, harjaamista, kynsienleikkuuta, tutustumista vieraisiin koiriin ja eri ympäristöihin. Kerran soopelineiti teki oksennukset autoon, mutta tämän jälkeen ei matkapahoinvoinnista ole ollut tietoakaan, jes!
Kuun lopulla käytiin mummulassa Vihannissa, jonne Ninni pääsi ekaa kertaa. Lieksassakin käytiin viikonlopun mittainen eräreissu tekemässä.

Marraskuussa Pinja debytoi ekaa kertaa virallisessa näyttelykehässä saaden Gunnel Holmilta H:n. Muuten hallinäyttely saikin nuoren neidin vähemmän kivat puolet esiin ja oma stressitasoni huiteli jossain Paviljongin katon yläpuolella. Tästä kokemuksesta kuitenkaan lannistumatta ajattelin kesällä raahata tuon merlen johonkin ulkonäyttelyyn (Hämeenlinna KR?).
Alkukuusta kävin Sastamalassa kasvattajan peruskurssin ja talkoilin Janakkalan koirakerhon järjestämissä agilitykisoissa ensimmäistä kertaa.

Joulukuu oli melko kiireistä aikaa koulun kanssa, mutta onneksi aikaa riitti koirien kanssa touhuiluunkin. Pinjan kanssa käytiin edelleen rally-tokossa ja tehtiin päätös siitä, että rallyt jatkuvat meidän osalta myös joulun jälkeen. Ensilumi pelasti meikäläisen koirien tassujen jokapäiväiseltä pesemiseltä ja helpotti kummasti arkea! Joulukuun kruunasi Helsinki Winner ja sieltä sainkin hankittua kaikki joululahjat molemmille tytöille. Pinja-neitokainen täytti kokonaisen yhden vuoden 10. päivä ja sitä juhlistettiin leikkimällä ja pitkällä metsälenkillä. Loppukuusta lomailtiin Vihannissa (jossa ollaan edelleenkin, vasta loppiaisena palataan kotiin) ja nähtiin niin koira- kuin ihmiskavereitakin.

Neitokaiset marraskuussa 2012 -katse kohti tulevaa vuotta!

Pinja, Ninni sekä minä toivotetaan kaikille sheltti-ihmisille ja oikeasti ihan kaikille muillekin, jotka meidän elämää tässä blogissa jaksavat seurata IHANAA VUOTTA 2013!

Uuden vuoden vastaanotto

Oltiin sunnuntaista tähän aamuun asti (vuokra)mökkeilemässä Taivalkosken Inkeellä kolmen koiran ja neljän ihmisen voimin. Vuokrattiin pieni mökki kolmen tunnin ajomatkan päästä Vihannista, että päästäisiin oikeen korpeen ja varmasti raketittomalle vyöhykkeelle. Toisinpa kävi, kun hoksasimme sunnuntai-iltana mökille saavuttuamme että 20 metrin päässä meidän pikkumökiltämme onkin hulppea hirsihuvila, jossa selvästi oli asukkaita. Iltasella saunaa lämmitettäessä havaitsimme pulkkamäessä kiljuvan lapsilauman ja jo silloin veikkailimme, että pauketta uuden vuoden aattoiltana olisi luvassa...

Pinja tarkastaa, onko koko lauma varmasti pysynyt mukana.

"Naapurin labbisuros näkyvissä!"

Ninnin antenni

Täältä tulee Hilla -musta kauhu!

Eilisiltaan asti mökkeily sujui oikein hyvin ja syömisen, pelailun ynnämuun hauskan yhdessäolon lisäksi reippailimme ihaillen pohjoisen luonnon hiljaisuutta. Hankeakin riitti ja sitä tampatessa muutamat hikipisaratkin saatiin irtoamaan. Koiriltakin hangessa kahlaaminen kulutti suurimmat energiat ja ne malttoivat lepäillä sisällä. Ainoastaan nukkuminen ei sujunut ihan ilman höiriötekijöitä öisin, sillä meidän poppoolla oli parvella nukkuessa ihan järkyttävän kuuma! Eipä tuo kyllä ihme ollutkaan, kun parvi sattui olemaan just puusaunan yläpuolella, jota illalla lämmitettiin. Pinjalla oli myös kova työ kommentoida Hillan vinkumista alakerrassa ennen nukkumaanmenoa... Mutta onneksi molemmat neidit rauhoittuivat yöpuulle komentamisen jälkeen.

Unen vartija

Miksi Hillaa nolottaa?

Hänkö aito prinsessa? Tunteekohan Hän tyynyjen alle piilotetun herneen...

Eilisillalla saimme "nautiskella" paukkeesta, välkähtelevistä valoista ja rätinästä, mutta onneksi vain tunnin ajan! Koirat haukkuivat kuorossa ja meininki meinasi olla melkoinen. Onneksi jossain välissä hoksattiin ottaa kuivattu kana kehiin ja sillä saatiin edes hetkeksi kiljukaulakuoron huomio muualle. Kukaan koirista ei liiemmin tärissyt tai piiloutunut sohvan alle, vaan kaikki HUUSIVAT täyttä kurkkua.
Yhtäkkiä pommitus loppui kuin seinään ja yksi meistä kaksijalkaisista kävi ulkona varmistamassa, että joko metakka mahdollisesti loppui... Ja suureksi helpotukseksi viereisen mökin porukka olikin palannut takaisin tukikohtaansa! Eli päästiin käyttämään koirat iltapissalla. Loppuilta saatiin sitten nautiskella hiljaisuudesta. Ensi vuonna ollaan sitten niin viisaita, että jos päädytään viettämään uutta vuotta mökillä, niin varmistetaan, että se mökki tönöttää yksin erämaassa ja lähimpiin naapureihin on vähintään 10 kilometrin matka.