tiistai 23. heinäkuuta 2013

Minne katosi aika?

Kesä on jo reippaasti ehtoon puolella ja blogin päivittäminen on jäänyt multa ihan toissijaiseksi asiaksi kesätöiden, koirien kanssa puuhailun, ystävien kanssa olemisen ynnä muun kesäaktiviteetin osalta. Omassa elämässä on ollut myös muutoksia ihmissuhteiden osalta ja olen nyt kahden koiran onnellinen yh-mamma, joten sekin on vienyt omaa aikaansa, eikä voimia ole hirmuisemmin ollut blogia päivitellä. Myös muiden blogien lukeminen on jäänyt tosi vähälle, joka on ollut aika jännä huomata. Eli edelleenkin hengissä ollaan ja sata lasissa porskutetaan, tai ainakin yritetään. Molemmat karvaneidit ovat pysyneet terveinä, enkä ainuttakaan (tässä vaiheessa koputan puupöytää...) punkkia ole kummastakaan onnistunut tälle kesälle löytämään. Tätä ihmettelenkin, sillä ollaan vietetty aikaamme lähinnä täällä Pohjois-Pohjanmaalla ja täällä noita punkkeja luulis lymyävän jokaisessa pusikossa. Merenrannallakin oon koiria pariin kertaan käyttänyt kahlailemassa Raahessa, mutta eipä sieltäkään ole punkkeja kotiinviemisiksi tarttunut! Valkosipulirouheen voima on nyt todistettu, sillä sitä olen syöttänyt molemmille muutaman kerran viikossa ruokaan sekoitettuna.


Tuuli tuiversi turkkeja Raahessa juhannuksen aikoihin

Vaikea päättää, että mistä aloittoittasin kuluneesta kesästä kertomaan, mutta ainakin päällimmäisenä tulee mieleen Oriveden näyttely 8.6., jonne osallistui molemmat tyttäret. Tuomarina oli Maret Kärdi Virosta ja jos tuomaritädin -hmmm- omalaatuisuudesta (?) olisin tiennyt etukäteen, tai ottanut siitä selvää, en olisi varmaankaan vienyt kumpaakaan neitokaista hänelle arvosteltavaksi. Mutta jälkiviisashan on hyvä olla ja tästäkin sitten jotain opittiin näin näyttelyharrastusta aloittelevana immeisenä. Ninni esiintyi junnunartuissa viimeisenä ja olin kyllä tyytyväinen tuon puuhkalapsen käytökseen kehässä. Se osaa ottaa niin lunkisti, toisin kuin isosiskonsa... Mutta HYLkyhän sieltä sitten tuli tuon yläpurennan takia. Harmittihan se, mutta tuo on asia, jolle itse en voi mitään. Toivoa on vielä purennan korjautumiseen, mutta saapa nähdä... Tuomari perusteli tuomionsa hyvin ja oli kiva, että kirjoitutti HYLsyn syyn arvosteluun. 
Mulle tuli ihan järjetön kiire vaihtaa Ninni Pinjaan luokkien välillä, koska Ninni tosiaan esiintyi luokkansa viimeisenä ja nuorten narttujen luokka alkoi välittömästi junnunarttujen jälkeen. Pinja esiintyi, noh, pinjamaisesti! Ninnin hengailu ja isosiskonsa perään vinkuminen kehän laidalla hermostutti "paita & peppu"-kaksikkoon kuuluvan merleneidin keskittymistä, joka siis hänkin esiintyi luokassaan viimeisenä. Mulla ei meinannun pokka pitää, kun tuomari kertoi harjoitusarvostelijalle Pinjan lihavuudesta. Tiedän, että kehässä olisi parempi pitää naamansa peruslukemilla, mutta kun en voi mitään yltiöpositiiviselle luonnolleni. Pinja pääsi myös mittatikun alle ja muistaakseni tuomari mainitsi kooksi reilun 40 cm. Eli terkut meille oli, että koira kotiin pienentymään niin korkeudeltaan kuin leveydeltäänkin. :D Pinjalle kuitenkin tulokseksi H, johon olin jälleen oikein tyytyväinen! Molempien neitien arvostelut löytyvät niiden omilta sivuilta.

Tehokaksikko

Miss Lyhytleuka hymyilee!

Kävipä meille tuossa kuukausi takaperin melkoisen pysäyttävä tapaus, sillä rakas soopelilapsi kävi tekemässä muutamat kuperkeikat auton alla. Oltiin ihan vain normaalilla iltalenkillä tuossa läheisen järven rantaa kiertävällä lenkkipolulla, jossa oon pitänyt koiria irrallaan. Siinä rannalla on sellainen patokohta, jossa oon antanut koirien käydä kahlaamassa ja niin ne nytkin kävivät vilvoittelemassa lämpimän päivän päätteeksi. Mulla oli kamera matkassa ja kyykyssä siinä kuvailin vaan menemään, kunnes kuulin auton äänen ihan läheltä. En muuta kerennyt tekemään, kun ottamaan Pinjaa pannasta kiinni, kun se sattui onneksi olemaan ihan mun vieressä. Ninni puolestaan juoksi "suoraan puskasta" tulleen auton alle, vaikka sille olin jo luoksetulohuudon kerennyt hihkaista. Siinä sitten huusin kurkku suorana, niin kuin oisin itte ollut hengenvaarassa, kun auto muutaman metrin eteni Ninnin pyöriessä sen alla. Auto onneksi pysähtyi ja Ninni singahti sen alta täyteen juoksuun kohti kotia. Karjasin Ninniä nimeltä muutamaan kertaan, jolloin se pysähtyi ja lähti juoksemaan autoa kohti haukkuen. Ninni tosiaan vaan haukkui autoa ja sieltä ulos tullutta kuskia, joka oli aika järkyttynyt itsekin ja kyseli, miten koiralle kävi? Koitin saada Ninniä kiinni, mutta neiti vaan räkytti autoa ja itse olin tilanteessa yllättävän rauhallinen, jonkinasteisessa shokissa kai. Kuskille muistelen sanoneeni moneen kertaan, ettei tässä mitään hätää ole, koirahan on ihan kunnossa kun se tuossa haukkuu ja kävelee neljällä jalalla... Koitin varmaan siinä tilanteessa rauhoitella itseänikin ääneen.
Kuski palasi autoonsa ja lähti samaan suuntaan, mistä oli tullutkin, kun olin saanut Ninnin viimein syliini. Vasta kun auto oli poistunut paikalta, mulle tuli aivan järkyttävä olo ja koko tilanteen tajusi vasta sitten. Siinä seisoin toinen koira sylissä ja toinen hihnassa vieressäni tollottaen mua, kun tärisin kauttaaltani ja itkin. Tutkin Ninnin raajat, selän, pään ja kaikki, eikä neidissä näkynyt jälkeäkään äskeisestä tällistä. Se käveli normaalisti kotiin ja söi, joi, teki pissat ja kakat ihan normaalisti ja jaksoi sisällä vielä hetken iltavilleillä Pinjan kanssa ennen nukkumaanmenoa. Uskomaton neiti!
Taisin tosiaan säikähtää itse enemmän tapahtunutta, kuin Ninni. Ei se ainakaan ole tuntunut saaneen mitään traumoja autoja kohtaan, kun ei niitä kohti hyöki, hauku tai muutakaan. Huh, tämän tapauksen jälkeen sitä on vain ollut onnellinen, että omistaa kaksi tervettä koiraa, joilla on kaikki raajat tallella. Sattumuksen jälkeen otin yhteyttä kaupungin ympäristöasioista vastaavaan henkilöön, joka lupasi hoitaa järven kuntopolun molempiin päihin puomit tms. kesän ajaksi, että autoralli järven ympäri loppuisi. No, eipä ole ainakaan kuluneen kuukauden aikana mitään puomeja tuonne reitille ilmestynyt, joka ei kyllä yllätä yhtään. Tuntuu, että aina pitää jonkun menettää henkensä, että asioihin saataisiin vauhtia, joka on kyllä ihan hemmetin surullista. Tämä Ninnin yli ajanut auto kun ei ollut ensimmäinen, joka kyseisellä autoilta kielletyllä reitillä ollaan nähty. 
Enää en tuolla järvellä kovin mielelläni lenkkeile, vaan oon onneksi löytänyt tästä vähän matkan päästä kangasmetsämaaston, jossa on koirien mieleen olevia hiekkamonttuja. Siellä ei autojen PITÄISI liikkua, joten koiria saa suht hyvällä omallatunnolla siellä juoksuttaa.

Ninni 1 v!
Eilen olikin sitten suuri päivä, nimittäin mun soopelilapsi ei ole enää vauva, vaan jo melkein aikuinen! Ninni täytti täyden vuoden ja eihän tuota ajan kulumista voi muuta kuin ihmetellä. Siitä tuntuu olevan vain hetki, kun vajaa vuosi sitten näin Ninnin ja sen pentuesisarukset ensimmäistä kertaa parin viikon ikäisinä "marsuina" pentulaatikon lämmössä tuhisemassa... Onneksi ei tällä hetkellä ole pentukuumetta tippaakaan, sillä on noissa kahdessa nuoressa neitokaisessakin ihan tarpeeksi tekemistä. 

Ens kuun alussa meillä olis Pinjan kanssa tiedossa ekat rally-tokokisat, jotka järjestetään Ylivieskassa lauantaina 3.8. Eli ei muuta kun alokasluokan liikkeiden kertaamista ja muistelua. Kiva päästä vähän kokeilemaan, miten tuollainen ihan oikea kisatilanne vaikuttaa meijän suorittamiseen. Muuten on nuo treenaamiset jääneet kyllä tässä kesän aikana tosi vähälle, mutta eiköhän me tästä ryhdistäydytä, kun on pakko.

Tähän loppuun vielä Pinjalta hymyterkut metsän siimeksestä, me jatketaan metsien koluamista ja nautiskellaan kesästä! 

2 kommenttia:

  1. Hui kamala toi autojuttu!! :( Mä olisin itkenyt varmaan monta tuntia ihan hysteerisenä, pelkään kaikista eniten sitä, että joku ajaa Tepon yli :/ Hyi että, onneksi teillä oli noin hyvä tuuri!!

    Ja kiva kuulla teistä pitkästä aikaa! :)

    VastaaPoista
  2. Kamalaa se tosiaan oli ja painajaiset seurasi mua melkein viikon ajan tuon tapahtuman jälkeen. :( Ninnillä oli enkeleitä matkassa ja tässä taas itse oppi sen, ettei koiria kannata irti pitää ihan missä sattuu. Siis ainakaan sellaisissa paikoissa, joissa tiet ovat autonmeneviä.

    VastaaPoista